Lauantai-ilta,
aamupäivän kisa
takana,
pakko myöntää,
vähän hatuttaa,
vähän väsyttää.
🙂
Ajelen kohti
mummolaa,
missä vietin
kaikki kesäni
lapsuudessani.
🙂
Näitä teitä
olen kulkenut
niiiiiiiiin monta
kertaa aiemmin,
samat seudut,
vuojet vaan
muuttaneet maisemaa,
ettei enää tahdo tunnistaa.
🙂
Tämäkin väli
tuntui aina niin
pitkältä,
nyt se sujahtaa
omalla autolla
hetkessä,
hyvvää musiikkia
kuunnellen,
ruskaa ihhaillen.
🙂
Tuttu mummolan
mökki edessäin,
eletyt vuojet näkyy
seinissä, julkisivussa.
🙂
Muistan,
miten tässä
pihalla ennen aina
leikittiin,
eri pelejä pelattiin,
jalkapallon pomputtelua
sinnikkäästi opeteltiin.
🙂
Muistan papan
viemässä ruokaa
Pimulle, ajokoiralleen,
tuolla sen häkki oli.
🙂
Muistan miten
mummu koputti
ikkunaan,
kun tuhmia tehtiin.
🙂
Nuo pihan
ennen niin pieniä,
nyt korkeita ja uljaita.
🙂
Naapurissakaan
ei ennää kuulu
kanoje kotkotus,
ei kukon kiekautus.
🙂
Seison vielä hetken,
suljen silimäni,
olen eilisessä,
olen tässä hetkessä,
olen onnellinen,
että tiiän sen,
että joku kaunis päivä,
Sie ja mie seistään tässä
samassa paikassa.
🙂
RAKASTAN SINNUU MARI!
🙂
Speak Your Mind