Archives for toukokuu 2017

31.5.2017 / Tuo laulava lintunen

Toukokuu

lopuillaan,

missä kesä,

sitä näe en,

olisinpa vaan

tuo iloinen,

laulava lintunen.

🙂

Lentäisin

kauas pois,

lämpimään,

alle auringon sätteen,

kesätuuleen.

🙂

Tulisin

takaisin

vasta sitten,

kun vihertää,

luonto kauneimmillaan,

kesä parhaimmillaan.

🙂

Olisinpa tuo

laulava lintunen.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

30.5.2017 / Kevät kuorsausta

Kello jo 23,

silimät luppasee,

väsyttää,

pitkä päivä takana,

katselen ulos,

miten valoisaa

onkaan vielä.

🙂

Pittäisi olla

jo

nukkumassa,

pitkällään,

uusia unia kattomassa,

no tietenkin,

iloisesti kuorsaamassa.

🙂

Mikäs sen

mahtavampaa onkaan,

kuin

syvältä rinnasta

tuleva kevätkuorsaus,

kuulet sen sitten

joskus,

huomisessa,

tarkkaa päivää

en ossaa sannoo,

enkä tiiäkkään.

🙂

Luppaan harjoitella

sitä,

ihan joka ilta ennen sitä,

kunnolla.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

29.5.2017 / Voihan villapaita

Maanantai,

taas kerran,

viikonloppu takana,

uusi viikko alussa,

aika rientää,

kohta varmaan

jo

kesäkin ohi,

kuhan nyt ensin

tulisi tännekin tuo kesä.

🙂

Sain hetken maistaa

lämpöä, kevättä,

nyt taas talven tuntua,

kylymää tuulta, pitkät kalsarit,

pipo päässä, hanskat kädessä,

eihän tämä kesän tuleminen

voi näin mennä,

vaikka nyt meneekin.

🙂

Kyllä kaipaa

viikonlopun aikana

näkemääni vihreyttä,

luonnon herräämistä,

shortsikelejä, lämpöä,

ei sille vaan voi mittään.

🙂

Rakas,

kaipaan mie Siutakin.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

28.5.2017 / Palluu arkeen

Aamusta kentälle,

kierros aurinkoisessa

päivässä,

shortseissa ja t-paidassa,

tätä minä haluan.

🙂

Tuuli

saa iliman tuntumaan

vähän viileältä,

en huomaakaan

miten aurinko paahtaa

täydellä teholla,

käsivarret jo punottaa,

ei haittaa.

🙂

Nokkakin kohta

kuin

Pekka Tiilikaisella,

punainen kuin mikäkin.

🙂

Antaa nyt vaan paahtaa,

kohta istun autonratissa

kohti satteitta ja kylymiä tuulia,

shortseissa.

🙂

En halua lähteä,

sinne missä kaikki koivutkin

ovat vielä ilman lehtiään,

luonto nukkuu talviuntaan,

satteet ei tunnu lämpimiltä,

eikä tuuletkaan.

🙂

Pakko

palata arkeen,

pitkien kalsareiden sekkaan,

kylymyyteen,

blääääääääh.

🙂

Sieltä lähtiessä

autonmittari näytti yli 20 astetta,

kotona ennää 5 astetta

ja

allekirjoittaneella

shortsit jalassa.

🙂

Tulis jo kesä

tännekkin päin Suomea!

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

27.5.2017 / Nautiskelua kevväässä

Lauantaipäivä,

nautiskelua

kevväässä,

niin vihireässä luonnossa,

jota

en kohta ennää näe.

🙂

Nautin jokkaisesta

hetkestä,

sekunnista,

kirpakasta tuulestakin,

kuuntelen koivunlehtien

kahinaa kevättuulessa,

kesän korvalla.

🙂

Ihanan vihreä luonto,

etelästä saapuneet

muuttolinnut

aivan yhtä iloisena

kuin miekin.

🙂

Nautiskellaan

yhdessä

ihan jokkaisesta hetkestä,

piliven takana

paistavasta auringosta,

noista sätteistä,

jotka tuntuva iholla,

mahtava tunne.

🙂

Vähissä vaatteissa,

mietin,

onko tämä edes totta,

nipistän itteeni,

auts,

on se totta.

🙂

Kylymä olut,

kierroksen päätteeksi,

oon tämän nyt

ansainnut.

🙂

Nautitkohan Siekin

lauantai-iltana

ihanasta kelistä?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

26.5.2017 / Kaikkea mahdollista

Perjantai-ilta,

etelän tuulissa,

kaivatussa lämmössä,

kevvään vihreydessä.

🙂

Golfkierros

takana,

mäkisiä,

kumpareisia

maastoja,

ylä-ja alamäkiä,

vihreydessä,

tätä olenkin

niin paljon

kaivannut.

🙂

Kevvään tuoksua,

hanhia, joutsenia,

poikasineen,

uuden elämän alussa.

🙂

Pitkiä väyliä,

ylimääräisiä putteja,

hyviä ja huonoja lyöntejä,

kaikkea mahdollista.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

25.5.2017 / Pohojosen pojan sääret

Eka kertaa,

tänä vuonna,

shortsit ja t-paita,

jee jee!

🙂

Ihana tunne,

ei sitä voi kuvvaillakkaan,

tätä on outettu,

niin kuin Sinnuukin.

🙂

Pallokin lentää

pitemmälle,

ainakin tuntuu siltä,

kun pusikoista

sitä ettii

joka toisella väylällä.

🙂

Ei se haittaa,

kun

puut vihertää,

linnut laulaa,

tuuli henkäilee

paljaita

karvaisia, valkoisia

sääriä.

🙂

Varmaankin

pohojosen poika

erottuu

etelän kentillä

sääristä,

ei niin karvoista.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

24.5.2017 / Etelää kohti

Aikainen herätys,

kello vasta puoli 7,

autonnokka kohti

Pohjois-Karjalaa,

Itä-Suomi outtaa.

🙂

Hilijainen

on kylätie,

ei montaa

vastaantulijaa,

ajelen hilijokseen,

iliman kiirettä.

🙂

Ensin työt,

sitten sen jälkeen

alamäkkeen

kohti etelää.

🙂

Toivottavasti

siellä outtaa

lämpimät kelit,

saisi olla pitkästä aikaa

shortseissa

ja

lyhyt hihaisessa paijassa.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

23.5.2017 / Yli 10 vuotta

Työpäivä takana,

äkkiä jottain suuhun,

kiire jo kentälle,

kaverit siellä

jo outtamassa.

🙂

Kiirettä pittää,

että ehtii ajoissa,

ylinoppeutta kurvailen,

kaarteet suoriksi

loppumatkasta,

siellähän ne outtaa

ensimmäisellä lyöntipaikalla.

🙂

Iloisia ilimeitä,

heti alakaa suunsoitto,

en taija jäädä ihan toiseksi.

🙂

Kiva pellailla,

välillä ossuu,

välillä ei,

muttei se haittaa.

🙂

Aurinko paistaa,

ainakin piliven takana

ja

rinnassani.

🙂

Pitkän talaven

oon outtanut tätä,

Sinnuu Rakas yli 1o vuotta.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

22.5.2017 / Kevätmaanantaina

Maanantai,

uusi viikko aluillaan,

mitähän se tuokaan,

mitä Luoja luokaan?

🙂

Aurinkoa kaipaisin,

lämpöä,

kevvään värejä,

iloisia ihmisiä,

luonnon herräämistä,

shortsi-, t-paitakelejä,

mutta ei auta,

näillä mennään

mitä onkaan.

🙂

Onneksi yöpakkaset

jo

menneen talvenlumia,

toivottavasti.

🙂

Mitähän Siulle kuuluukaan,

hilijaista on,

aivan kuin huopatossutehtaalla.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

21.5.2017 / Kesäisia aatoksia

Linnut laulaa,

ilima lämpenee

hilijalleen,

aurinkokin kurkkii

jossain pilivien takana.

🙂

Tulisi jo lämmittämään,

loputkin lumikasat

sulattamaan,

valoa antamaan.

🙂

Ensimmäiset pääskyset

kirmaavat vauhdilla

pitkin väyliä,

pääskysestä ei päivääkään,

huomenna on kesä,

ihanaa.

🙂

Kattelen ympärilleni,

albiinosorsakin

saapunut lammelle,

erottuu muista,

tietääköhän hän

itse sitä?

🙂

Sammakonkutua

siellä täällä,

lampi kuhisee

sammakoita,

iloissaan

uivat

aivan kuin lapset

kauniina kesäpäivänä

uimarannoilla.

🙂

Jänökin saapunut

väylän laidalle

syömään,

vielä osittain

valkoisena,

talven väreissä,

kohta

kesä

vaihtaa nämäkin

värit.

🙂

Puut vielä paljaina,

odottaen muutamaan

sajepäivää,

lämpimiä aurinkoisia

päiviä,

sammaa näköjään

outtavat kuin miekin,

tosin nuo satteet

saisi tulla sitten yöllä,

jos

voi vähän toiveita antaa.

🙂

Hyvä mieli,

kun

tietää,

että

kohta talviteloilla

olleet shortsitkin

saa laittaa jalakaan,

eilen jo pestykkin valamiiksi.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

20.5.2017 / Lauantain aatoksia

Lauantaipäivä,

monta kierrosta

takana,

jalakoja särkee,

mutten

valita.

🙂

Raitista ilimaa

paljon takana,

tuulta ja tuulta,

melekein auringonpaistetta,

märkiä kenkiä,

sukkiakin.

🙂

Pipo päässä,

muttei turhaan,

pitkiä lyöntejä,

lyhyitä koukkujakin,

ihan kaikkea.

🙂

Suomen tappio

Ruotsille,

hetkinen elokuvaa,

uutisiakin.

🙂

Kaikkea mahtuu

yhteen lauantaihin.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

19.5.2017 / Vettä sattaa, jeeeee!

Näin pitkälle

kevvääseen,

melekein kessään

piti mennä,

ennen kuin on

ensimmäinen vesisajepäivä.

🙂

Aikaisemmin

nämä satteet

ovat tulleet

joko

lumena tai räntänä.

🙂

Nyt sattaa kunnolla,

eikä hatuta

yhtään,

sillä

tulevissa päivissä

tullee lämpöä

ja

luonto herrää,

sitä oon outtanutkin.

🙂

Kohta vihertää,

ruoho kasvaa,

puut saavat lehtensä,

linnut laulavat

ylpeinä oksillaan,

kesä tullee,

vihdoinkin.

🙂

Tuu Siekin!

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

18.5.2017 / Kesän tuntua

Päivä Outokummussa,

kiire takaisin,

120 lasissa,

toivottavasti

ei polliisit tuu vastaan.

🙂

Kaahailen,

kiire jo kottiin,

eka kertaa kentälle,

tätä iltaa oon outtanut

piiiiiiiiiiiiitkän talaven.

🙂

Ihana tunne,

ykköstiillä,

tästä se alakaa,

kesä, pelit,

iloiset hetket,

iltaiset pellailut,

suunsoitot,

hetket,

joita oon kaivannut.

🙂

Mahtavaa,

raitista ilimaa,

märät kengät,

muttei haittaa,

hyviä lyöntejä,

hyvvää fiilistä,

kesän tuntua,

lintujen laulua,

illassa torstain.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

17.5.2017 / Kaksistaan

Yksinäinen joutsen,

joella,

sorsat seuranaan,

ui pitkin jokea,

katselleen,

missä hän onkaan?

🙂

Eilen vielä

paljon joutsenia,

minne lentäneet lie,

kutsui niitä jo,

kesätie.

🙂

Yksinäinen yksinään,

katsoo silmiini,

sinäkinkö,

yksinään?

🙂

Heilautan kättäni,

hymmyilen,

vaikka minäkin,

yksinäinen.

🙂

Meitä

kaksi kulkijaa,

joella tällä,

kaksistaan.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

16.5.2017 / Paras ilta pitkästä aikaan

Tiistai-ilta,

tyyntä,

kevvään

lämpimin ilta,

sinitaivas,

aurinko vielä korkealla,

laulavat linnut,

niin rauhallista,

ei kiirettä minnekkään,

iloiset joutsenet,

nälkäiset sorsat,

osittain luminen linnanraunio,

hiljainen tie,

tyyni joki,

paras ilta pitkästä aikaan.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

15.5.2017 / Toivossa on hyvä ellää

Maanantai-ilta,

kello jo yli 20,

aurinko vielä ihanan

korkealla muistuttamassa,

että

kyllä se kesä tullee.

🙂

Eiliset lumet

vielä

maassa,

jäässä.

🙂

Kuuntelen

lammenpuron

solinaa,

vesi vaihtaa

paikkaansa

vauhdilla,

lumet sullaa

jossakin,

toivottavasti pian

myös täälläkin.

🙂

Kävelen tuttua

lenkkireittiä,

hämmästyn,

valkoisella hangella

hyppii iloisena

kevvään ensimmäinen västäräkki.

🙂

Västäräkistä vähäsen,

Jeeeeeeeeeeeeee,

kyllä linnut tietää

milloin lämpimät

ilimat saapuu.

🙂

Jospa jo viikonpäästä

tästä hetkestä,

nauttisin kesäkeleistä,

ei olisi ennää yöpakkasia,

tuota valkoista lunta

maanpeitteenä.

🙂

Toivossa on hyvä ellää!

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

14.5.2017 / Hyvvää Äitienpäivää!

Äitienpäivä,

ei voi olla totta!

🙂

Lunta tullee

taivaan täydeltä.

🙂

Suomen lippukin

aivan

ihimeissään,

onko luontoäiti

mennyt ihan sekaisin.

🙂

Valkoinen maa,

lunta tullee

vaakatasossa,

ihan jäsenissä tuntuu,

vaikka

katselen tätä kurjaa

maisemaa

ikkunan läpi.

🙂

Matkaan äitini luo,

tuulilasinpyyhkijät

tekevät työtään ahkerasti,

että

jottain näkisi etteensä,

sohjo tekkee ajamisen

vaikeaksi,

vaikka on tuokokuun 14. päivä!

🙂

Ei tätä usko,

ennen kuin näkkee.

🙂

Vuosi taas vierähtänyt

edellisestä äitienpäivästä,

yllätän äitini,

iloinen ilme kasvoilla,

kahvit kohta jo tulilla,

kakkua mukana.

🙂

Hyvvää Äitienpäivää Siullekin!

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

13.5.2017 / Paremmat päivät huomisessa

Lauantai,

kisapäivä,

eka sellainen

täällä kotikonnuilla.

🙂

En malttanut

ees nukkua pitkään,

ei olisi nukuttanutkaan.

🙂

Oli kiire

aamupalalle,

aamupuurolle,

kananmunille,

että

jaksaisi pellailla

koko päivän.

🙂

Kulkisi aika

nopeammin,

että alakais jo,

mietin ajaessani

kohti Paltamoa.

🙂

Edellisestä kisasta

täällä

kohta vuosi,

niin se vaan mennee

aika joutuin,

ei meinaa perässä pysyä.

🙂

Kisan aikana

monenlaista ilimaa,

kylymää tuulta

rantaväylillä,

osittain jäässä oleva järvi

hohtaa kylymää,

jonka tuuli tuo iholle.

🙂

Sitten

raekuuroja,

varjon alle piiloon

hetkeksi.

🙂

Sitten

lämmintä

auringonpaistetta,

liikaa vaatetta päällä,

ajattelin,

onneksi näin,

ettei ole kylymä.

🙂

Hienoja lyöntejä,

muutama maalyöntikin,

hukatut varmat putit,

iloiset tuuletukset,

niitä kaikkea mahtui päivään.

🙂

Lopputuloksena

pronssia,

hyvä tulos,

parempikin olisi voinut olla,

mutta

paremmat päivät ovat huomisessa.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

12.5.2017 / Kyyneliä juhlapäivänä

Et kyyneltä

poskellain

nää,

se maahan

hitaasti

vierähtää.

🙂

Kyynel,

toinenkin,

silimäin

kostuttaa,

ennenkuin

maahan

tipahtaa.

🙂

Yksinäin,

seinät seuranain,

itken,

ääneti,

tunnen miten

tuska tuntuu

sydämen seinissä,

veressä,

joka virtaa

lävitseni.

🙂

Ei lohduttajaa,

ei kädestä pitäjää,

ei kettään,

joka pyyhkisi

tämän hetken,

kaikki kyyneleet pois.

🙂

Tämänkö vuoksi

synnyin tänne

53-vuotta sitten?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂