Archives for joulukuu 2014

31.12.2014 / Vuojen viimeisenä päivänä

my darling

Rakas,

if i love you

niin

only one thing

voin vaan sanoa syvämestäni

yeah

🙂

MIE RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

together through

Rakas,

yhessä jatketaan

syvämissämme

uuteen ensi vuoteenkin.

🙂

OOT RAKKAIN!

🙂

HYVVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015 RAKKAANI!

🙂

30.12.2014 / Pitkät kalsarit

talvinen

Rakas,

luntu tupruttaa,

pöllyää.

🙂

Ilmakin lauhtuu,

taisin laittaa

nyt pitkät kalsarit

ihan turhaan.

🙂

Eilen illan palelin,

kun taisi jäädä vilu päälle,

kun koko päivän oli niin

kylymä töissäkin.

🙂

Oisin niin kaivannut

Siun lämpimiä käsiäsi

lämmittämässä minnuu,

mutta olihan miulla

jalassa kuitenkin

valkoiset villasukat.

🙂

Muuten olikin

aikas kylymä,

mutta Sie lämmitit

syvämessäni.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

let it go

Rakas,

kohta tuo syvän

saapuu luoksesi,

painuu rintaasi vasten,

sulautuu syvämeesi,

nukkuu Siussa aamuun saakka,

kunnes palaa takaisin luokseni.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

29.12.2014 / Maanantain aatoksia

woke up

Rakas,

näin sitä ollaan

taas maanantaissa,

olisihan tuo nukuttanut

makkeesti vielä,

mutta ei auta,

töihin on mentävä.

🙂

Pakkanenkin

tuntuu vaan kylymemmältä

kuin eilen.

🙂

Meinasi käjet jäätyä

kun harjailin autoa

yöllä sataneesta hötölumesta.

🙂

Ootkohan Siekin

jo töissä

vai

vielä vappaalla?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

miss my bed

Rakas,

tältä tuntuu.

🙂

Olikohan tuossa

liian monta päivää

vappaata?

🙂

OOT AJATUKSISSAIN!

🙂

goodnight to you

Rakas,

päivä täys,

kohta unta

Meistä nään,

matkaa kanssani

huomiseen.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

28.12.2014 / Sinne meni Joulunpyhät

sinne meni

Rakas,

sinne meni

pyhät joulun.

🙂

Huomenna

taas koittaa arki,

työt kutsuu tekijäänsä.

🙂

Toivottavasti Siulla

on ollut kiva joulunaika,

oot saanut ihania lahjoja,

nauttinut joulunherkuista.

🙂

Miulla on Siulle

ikkuinen joululahja,

minkä voin antaa

ihan joka päivä Siulle,

rakkauteni.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

night light

Pää kohta

painuu tyynyä vasten,

yö uneen peittelee.

🙂

Kuukin taivaalla

hetken kurkistaa,

ennen kuin

sekin nukahtaa.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

27.12.2014 / Kaipauksia

long weekend

Rakas,

pitkät joulunpyhät

alkaa kohta olla takana.

🙂

Onhan se ihanaa,

kun ei tartte mennä töihin,

saa vaan olla.

🙂

Ihanampaa olisi

jakaa kaikki nämä

elämän minuutit

Siun kanssasi.

🙂

Voisi tehhä kaikkea

kivvaa yhessä,

iliman mittään kiirettä.

🙂

Saisi tuntea

olla rakastettu,

nähhä miten

toinen rakastaa

oikeasti syvämestään toista.

🙂

Tällaisia hetkiä

mie nyt kaipaisin

näihin joulunpyhien viettoon.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

cold outside

Rakas,

melkein 20 pakkasta,

muttei silti tunnukkaan

ennään niin kylymältä.

🙂

Sauvat sai taas kyytiä,

kun kuuranaama

päästeli menneen

pitkin joenrantoja

tuhatta ja sattaa.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

26.12.2014 / Seinissä syvämessäin

special

Rakas,

Tapania jo mennään,

vappaita jokunen

päivä jälellä ennään.

🙂

Sinnuu täällä

aattelen,

samalla kun

kirjoittelen.

🙂

Pakkanenkin

periksi antaa,

puut kauniisti

ulukona valkean

lumipeitteen kantaa.

🙂

Postikortin

mahtavan siitä saisi,

jos kuvan

maisemasta tuosta

ikuistaisi.

🙂

Mie maalaan

maisemaa kanssasi

seiniin syvämeni,

katsot sitä

joskus sieltä sitten,

toivottavasti

pikimmitten.

🙂

Hymykin

alkoi huulillein

hiipiä hilijalleen näin,

nyt Siekin hymmyilet

seinissä syvämessäin.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

good night2

Rakas,

kohta uni maittaa,

matka untenmaille taittaa,

nukkumaan pittää laittaa.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

25.12.2014 / Joulupäivänä

joulupäivänä

Rakas,

joulupäivä,

massu täynnä,

pakkanen jatkaa

paukkumistaan,

päivä pitenee,

ilta silti jo

kurkkii verhojan takana.

🙂

Sinnuu aattelen,

valakoset villasukat

jalassain,

ainiain.

🙂

Sie varmaan

nautiskelet siellä

ihanaa jouluateriaa,

laatikoita, kinkkuja

hymyssä suin.

🙂

Mie mietin,

miten se olisikaan

ihanaa nähhä nyt

Siun hymmyilevät kasvosi,

tuntea kätesi hipaisu

ohikulkiessasi,

niin Rakas,

se olisi taivaallista.

🙂

Nyt tyyvyn

vaan noihin

haavekuviin,

mitkä piirtyvät

verkkokalvoilleni,

syvämeni seinille,

kun suljen silimäni.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

sukat

Rakas,

oisin laittanut

sinisetkin sukat,

mutta oli varret vaan.

🙂

Sie tiiät,

mitä mie tarkoitan.

🙂

OOT RAKKAIN!

🙂

good night1

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

24.12.2014 / Hyvvää Joulua Rakas <3

hyvää joulua1

Jouluaatto,

vielä joka puolella

aivan hiljaista,

pakkanenkin paukkuu

nurkissa,

puut ulkona

aivan kuurassa.

🙂

Valmistuvan

kinkun tuoksu

hiipii huoneeseen

tuoden tunnelmaa,

joulun tuoksua.

🙂

Mummun lahjat

vielä lattialla

outtamassa,

että viedään hänelle,

ihana nähdä hymy

hänen kasvoillaan.

🙂

Joulukiire hiljenee,

rauha saapuu

päälle maan,

kiitos Isän taivaan.

🙂

Edesmenneet rakkaamme

tuikkivat tähtösinä taivaalla,

heille jouluvaloa, lämpöä

antavat kynttilämeret haudoilla.

🙂

Sie siellä varmaan

vielä aaton askareissasi,

mie paistelen

kinkun valmiiksi

ja

ajelen äitini luo.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

Merry-Christmas

HYVVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA RAKKAALLENI!

🙂

23.12.2014 / Aaton aattona

looks like a christmas

Rakas,

aaton aatto,

aika vaan rientää,

ei tässä vauhissa

mukana ennään

taho pysyä.

🙂

Vielä aamupäivä töissä,

matkalla -20 pakkasta,

olisi ollut pitkät

kalsarit tarpeen,

hrrrr.

🙂

Sie siellä

varmaan touhuat

joulua tukka putkella.

🙂

Mie alan touhuamaan

sitten iltapäivällä,

siivoukset outtaa,

mutta kerkiäähän tuota vielä.

🙂

Sitten voi alkaa

rauhoittummaan,

iliman mittään kiirettä

koko loppuviikko.

🙂

Voi vaan levähtää,

nauttia ulkona

pakkaskeleistä,

olla vaan,

aatella Sinnuu,

hymmyillä,

syyvä vaikka suklaata.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

lumiukon kera

Rakas,

kera lumiukon,

kera kipakan pakkasen,

toivottelen Siulle

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

22.12.2014 / Kohta hiljenee

jouluvalot

Rakas,

kaksi päivää

jouluaattoon,

sitten rauha

saapuu päälle maan.

🙂

Muutaman päivän

ajan vielä kaikilla kiire,

sitten rauhoittuu,

kaupunki hiljenee,

vain puna-asuiset pukit

kiertävät paikasta paikkaan.

🙂

Tänään vielä

työt kutsuvat hetkeksi,

hiljaisuus täyttää

työhuoneetkin hilijalleen.

🙂

Muutama jouluostos

vielä tekemättä,

mutta ne kerkiää

tehhä vielä huomennakin,

jos tännään ei jouva.

🙂

Olisipa se

niin ihanaa

viettää joulua

Siun kanssasi.

🙂

Voisin olla apunasi

valmistamassa eri ruokia,

pakkailla lahjoja,

valmistella kortteja

ja

pääasia olisi kuitenkin se,

että saisin olla Siun kanssasi.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

lumiukko.jpt

Rakas,

jokos Sie

teit siellä

ihkaoman lumiukon?

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

21.12.2014 / Joulun ilo ja riemu

lenkkeilen

Rakas,

joulu

lähenee vaan,

muutama päivä,

niin pääsee

juhlimaan.

🙂

Kaupat täynnä

ihmisiä,

kaikilla kamala

kiire,

ei näy joulunilo vielä

kassajonoissa

seisovien ihmisten kasvoilla.

🙂

Ympärilleni

katselen,

itsekseni ihmettelen,

missä ilo, missä riemu,

lahjoissako noissa ihmisten,

vai

ainoastaan odotuksessa

pienten lasten.

🙂

Joka paikka

ihan täynnä,

parkkipaikoiltakaan

ei tahdo löytyä paikkaa autolle.

🙂

Jollain muullakin

on jäänyt lahjojen osto

ihan viime tippaan,

en ole ainoa.

🙂

Miulla ei mene

tosin pitkään,

tiiän mitä hakemassa oon,

iloa ja riemua

ei täällä myydä,

materiaa vaan,

ainoastaan.

🙂

Iloa ja riemu

syntyykin siitä,

kun saa antaa,

ottaa vastaan

muun muassa

rakkauvella kudotut villasukat,

lämmin jouluhallaus,

läheisten läsnäolo,

maittava jouluruokapöytä,

haudalle viedyt kynttilät

valaisemaan edesmenneiden joulua,

niistä syntyy

joulun ilo ja riemu.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

I love to sleep

Rakas,

nyt peti kutsuu,

kuuletko?

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

20.12.2014 / Hetki

rakkautta aamussa

Rakas,

ihana aamu,

ikkunasta näkkyy

sinitaivasta,

varmaan aurinkokin

hymmyilee

tännään jossain

vaiheessa taivaalla.

🙂

Pikku pakkanen,

lumimiehet töissään

jo aamusta

putsaamassa katuja.

🙂

Mie aamukahvilla,

hymyssä suin

kaajan Costa Ricaa

ääntä kohti.

🙂

Nyt juuri

ei kiire minnekkään,

ihanan rauhaisaa.

🙂

Illalla sauvakävelylenkillä

mietin taas sitä Meijän

joku kaunis päivä hetkeä.

🙂

Kuljit vierelläni

joenvartta,

lumi narisi

jalkojen alla,

matalat katuvalolamput

antoivat Meille

valoaan uunituoreen

lumen peittäminä.

🙂

Puutkin olivat

kuin satumaailmassa,

noissa kauneimmissa kuvissa.

🙂

Huomasitko siinä

vierelläni kävellessäsi,

miten miulla oli

uuvet pitävät kengät jalassa,

ei lipsunut yhtään niissä

samoissa kohissa,

missä edellisenä päivänä

taistelin tasapainoni kanssa,

että pyssyin pystyssä.

🙂

Tuollainen hetki

kanssasi

eilen illalla.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

snowangel

Rakas,

nyt on tehty

lumienkulit

Siulle jouluksi.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

19.12.2014 / Peace on earth

peace on earth

Rakas,

rauhaa päälle maan,

alle tähtisen taivaan

toivotan,

Siulle kun

tässä perjantaissa

kirjoitan.

🙂

Taas viikko

nopsasti mennyt niin,

hetkiseksi

kiire lakkaa,

tulee viive

miunkin askeliin.

🙂

Viikonloppu

avvaa jo oviaan,

kello silimissä

kiiruhtaa,

pitäisi vielä hetki

jaksaa.

🙂

Saispa tännään

kuulla Sinnuu,

se olisi sitä

klammouria

vai mitä?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

toivoa täynnä

Rakas,

mie niin toivon,

että tekin saisitte

sinne etelään

valakeen Joulun.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

18.12.2014 / Uni, joka sai miut hymmyilemmään

näin mie nukkuin

Rakas,

miepä näin

Siusta unta.

🙂

Se oli

niiiiiiiiiiiiiiin

tovellista.

🙂

Hymyssä suin

heräsin,

hetken unta mietin,

sitten taas

hymmyilin.

🙂

Olipas se

ihana aloitus

uuvelle aamulle.

🙂

Oisitpa nyt

tässä miun vierellä,

niin unen Siulle

kertoisin,

silimiisi kattoisin.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

17.12.2014 / Aatoksia viikko ennen joulua

joulua odotellessa1

Rakas,

niin se tuo

Joulu saapuu

tännekkin.

🙂

Lumi peittää maan,

alkaa pakastamaan.

🙂

Joulun odotuksen

voi aistia jo

tuolla kaduilla,

kun ihmiset

juoksevat kaupasta

kauppaan kamalalla kiireellä.

🙂

Joulukuusen myyjätkin

tuovat kuusiaan

torin laitaan.

🙂

Joulumainokset tippuvat

harva se päivä

postilaatikosta,

mitä erilaisempia

tarjouksia.

🙂

Mie halluisin

toisenlaisen joulurauhan,

missä ei olisi kellään

mittään kiirettä

näin ennen jouluakaan.

🙂

Mutta nyt mennään näin,

uusi päivä alullaan,

kohta kohti työmaata,

sitten pakertamaan.

🙂

Mukavaa työpäivää

Siulle Rakkaani,

kuullaanko?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

talavi

Rakas,

täällä on nyt talavi.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

16.12.2014 / Lumisajetta

telkku

Huomenta Rakas!

🙂

Uusi aamu,

pikkasen taas

tullut lunta lissää,

lumisajetta näkkyy

olevan tuossa

telkkariruuvussakin.

🙂

Aamukahvia

maistelen,

väsymystä vastaan

taistelen.

🙂

On aivan hilijaista,

kuulen omat ajatuksenikin,

jokapäiväiset haaveenikin.

🙂

Joulua kohti

mennään vauhilla,

tasan viikon päästä

talvipäivän seisauskin

Meijät seisauttaa,

onneksi vaan hetkeksi.

🙂

Naapuritkin vielä

untenmailla,

kun koko talo

ihan hiljainen,

ei hiiren hiiskausta.

🙂

Laitan silimäni

hetkeksi kiinni,

ei ei,

en nukaha en,

mie vaan haaveilen.

🙂

Haaveissani

käteesi tartun,

vejän Siut sylliini,

hallaan ja suutelen.

🙂

Näin tämäkin

uusi päivä alkoi

ihanasti haaveilen,

Sinnuu aatellen.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

snowwhite

Rakas,

nyt päivä

taas pulukassa

ja

hiukset lumiukossa.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

15.12.2014 / Tunnelmointia

talavee ootellessa

Rakas,

talavi tullee,

hilijalleen.

🙂

Maa peittyy

valkeeseen verhoon,

pakkanenkin koputtelee

oven takana.

🙂

Kohta joulukin

jakaa lahjojaan,

kiire hellittää.

🙂

Jouluvalot

valaisevat kauppakatua,

ihmiset kiiruhtavat

kaupasta kauppaan,

kuhisee.

🙂

Mie täällä

toivon hiljaiseen ääneen,

että saisi ees

uuvet villasukat jouluna.

🙂

Ne jalassa vietän

sitten pitkät pyhät,

tuntien niissä lämmön,

rakkauven.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

today wasnt

Rakas,

eihän Siullakaan?

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

14.12.2014 / Ainutlaatuista, ihanaa

milliion and one thanks

Rakkaani,

kiitän Siun rakkauvestasi,

siitä aina voimia saan,

rakkauttani kanssasi

ikkuisesti jaan.

🙂

Rakkautesi voimin

herräilen aamuihin uusiin,

vihellyksen se

huulilleni hymyn kaveriksi

aina vaan saa,

on se niin

ainutlaatuista,

ihanaa.

🙂

Ei tätä tunnetta

tietää voi,

ennen kuin

rakkautesi sen

syvämeeni toi.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

näin paljon

Rakas,

näiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon!

🙂

OOT RAKKAIN!

🙂

13.12.2014 / You are my everything

everything

Rakas,

tiiäthän Sie tämän,

Sie oot!

🙂

Kuinkahan moni

herrääkään

uuteen aamuun

hymyssä suin

katsoen syvämeensä,

jossa oma Rakkain

hymmyilee.

🙂

Ei varmaan moni

ees tiijä,

että näin kun tekkee,

niin uuvesta päivästä

tullee aina parempi päivä.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

good night friends

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

12.12.2014 / 1177 kertaa

you are near

Rakas,

aamu vasta

herräilee kanssani.

🙂

Kohta tumma tie

eessäin

ajelen kohti

Pohjois-Karjalaa.

🙂

Pitkä matka,

Sie mukanain,

Sie mielessäin,

Sie syvämessäin

kurvaan

pimeään.

🙂

Kerkiän aatella Sinnuu

matkallain

tuhatsataseittemänkymmentäseittemän

kertaa.

🙂

Oot niin Rakas!

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

forever

Oot Rakkain

nyt, aina ja ikkuisesti!

🙂

hug anytime

Hallaus

ja

hyvvää yötä Rakkaani!

🙂