Archives for helmikuu 2016

29.2.2016 / Esikossausta

kosinta

Rakas,

täällä mie outtelen,

karkauspäivänä,

että

Sie tulisit,

kosisit,

onnelliseksi

tekisit,

ikkuisesti

muistettavan

pusun

antaisit.

🙂

Niin Rakas,

tiiän tiiän,

mutten

mie sanonutkaan

vuotta,

milloin

tulisit.

🙂

Ainakin

seuraavan

kerran

neljän vuojen

päästä

tänä samana

karkauspäivänä

outtelen,

että

tulisit,

miut

onnelliseksi tekisit.

🙂

Voisithan

Sie

jo

etukätteenkin,

tännäänkin,

esikossaista,

sehän se vasta

olisikin jottain.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

28.2.2016 / Hetket nämä

everyday2

Tännään

oli

hyvä päivä.

🙂

Mieli

virkeenä

sinitaivaan

ja

kirkkaan

auringon alla

vitivalkeilla

hangilla

nautin

jokaisesta

sekunnista.

🙂

Kevätaurinko,

mikäs

sen ihanampaa

tuntea

ihollaan,

nähhä

silimillään,

kuulla korvillaan,

kuinka linnut

iloisina

lauloivat toisilleen.

🙂

Hetket

nämä

jäävät

ikuisiksi

ajoiksi

mieliin

aivan

varmaan

Meillä

jokaisella.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

27.2.2016 / Kessää kohti

you decide

Rakas,

lauantaita viijään,

Siekin varmaan

jo

kohta kotimaan kamaralla.

🙂

Lämpö

muuttaa

muotoaan,

mutta

onneksi

kevät

on jo ihan

oven takana.

🙂

Maaliskuu

outtaa

ensi viikolla,

kevätaurinko

kurkkii

jo

pilivien takkaa.

🙂

Kohta

lämmittää

täälläkin,

hymyt

leviää

ihmisten

huulille,

mennään

huimaa vauhtia

kessää kohti.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

26.2.2016 / Siun ikioma tynnyrisi

fat

Rakas,

perjantaipäivä,

Siulla lomaviikko

kohta takana,

pallailet

takaisin

kotimaahan,

ihana tietää.

🙂

Mie yritän,

ettei

kilot

liikaa karise,

että

Siun

on sitten

helepompi

miut löytää,

nähhä.

🙂

Sellainen

kaliseva

tynnyri

vyöryy

Sinnuu kohti

ja

sen sisältä

kuuluu

”Rakas, tässä mie oon”,

niin

siitä sitten

tunnistat miut.

🙂

Ihana olla

Siun ikioma tynnyrisi.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

25.2.2016 / Masujen masu

lost

Rakas,

torstai-iltaa

jo mennään,

lumisajetta

näyttää olevan

tiiossa

huomisellekin.

🙂

Nyt ei ennää

yhtään lissää,

sitä on jo

aivan tarpeeksi.

🙂

On se ihimeellistä,

ensin ei saaja

lunta ollenkaan,

sitten sitä tullee

päivä tolokulla,

joka paikassa

isot kasatut

lumikasat,

ettei kohta

pääse tätä katuakaan

kuin yhteen suuntaan.

🙂

Kasat kasvaa

sammoin

kuin

miun masu

dieetillä.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

24.2.2016 / Rikastakin rikkaampi

melekein rikas

Rakas,

aattele,

ei oo ennää

paljosta kiinni,

että

miekin oisin

tuplarikas

mies.

🙂

Lauantai-iltana

voin

jo

ollakkin,

ihan

jännittää

jo

nyt

keskellä

viikkoo.

🙂

Mutta

tiiätkö

Rakas,

ettei

kuitenkaan

jännitä

läheskään

niin paljon,

kuin

se

Meijän kaunis päivä.

🙂

Sitä päivää

ei ikinä tiiä,

milloin

se tullekaan,

siksi

se jännittääkin,

Siutakin?

🙂

Mutta

oonhan

mie jo nytkin

rikas mies

syvämestäni,

Sie oot siellä,

nyt, aina ja ikkuisesti.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

23.2.2016 / Mietin ja mietin

reply

Rakas,

täällä

mie taas mietin,

jokohan

Sie oot polttanut

ihosi

siellä

lämpimän auringon

alla?

🙂

Ootko

jo

punainen

kuin

rapu?

🙂

No et varmaan,

onhan Siulla

aurinkorasvat

mukana,

eikös vaan?

🙂

Mietin

myös sitä,

että

miltäkähän

tuntuisi

seistä

Siun

kanssasi

Tupain

korkeiden

talojen

kuppeessa

sanoen

hilijaa

korvaasi:

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

Rakas,

no

tiijänhän mie,

että

se

tuntuisi

taivaalliselta.

🙂

22.2.2016 / Being

being

Rakas,

aattelen Sinnuu,

miten siellä

Tupaissa

makkoiletkaan

sinitaivaan

alla

nauttien

täysin siemauksin

jokkaisesta

auringonsätteestä,

joka

saavuttaa

ihosi

antaen

lämpöä

ja

voimia

tulevaan

kevääseen.

🙂

Ihana aatellakin,

sillä

miehän oonkin

maailiman rakastunein mies.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

21.2.2016 / Ei mee tasan

vacation

Rakas,

Sie valitsit

ihan oikeen viitan.

🙂

Sie menit

oikeelle,

mie aamulla

vasemmalle.

🙂

Täällä

pyryttänyt

lumisatteita

viikonloppuna,

siellä taitaa

vaan olla

hiekkasatteita.

🙂

Miulla

oli tuplakalsarait

pelatessa,

Siulla ei

liene ollut

moisia tännään?

🙂

Sie levittelit

varmaan

aurinkovoijetta,

mie Voltarenia,

ettei koskisi

niin paljon

jäseniin.

🙂

Ei mee tasan

nämä onnen lahjat.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

20.2.2016 / Ihanaa lommaa!

the sunshine

Rakas,

ihanaa lommaa

Siulle

sinne

lämpimään.

🙂

Nauti

täysin siemauksin

ihanasta

lämmöstä,

lomasta,

sinisestä

taivaasta,

auringosta,

hyvistä ruuista,

juomista,

ihan kaikesta.

🙂

Oot sen ansainnut!

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

19.2.2016 / Hetkiä elämän


every day1

Rakas,

tiijät

mikä tässä päivässä

oli

tuota hyvvää.

🙂

Sie.

🙂

Ihana

olla

maailiman rakastunein mies,

tännäänkin.

🙂

Pieniä

hetkiä

elämässä,

joita

ei voi unohtaa

koskaan.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

18.2.2016 / Pitkä matka huomiseen

winter

Talvi-ilta,

silimäni suljen,

haaveisiini

taas

kerran

kuljen.

🙂

Niitä riittää

tiiäthän sen,

Olet unelmani,

ikkuinen.

🙂

Milloin

illassa

talvisessa

kanssasi

seisoa saan,

milloin

kaiken tämän

rakkauven

kanssasi

jaan?

🙂

Huomiseen

pitkä

matka

on

vain,

mutta

Rakas,

Olet

siihen

saakka

aina

unelmissain.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

17.2.2016 / Yksinäisen aatoksia

sometimes1

Joskus

yksinäisyys

vie

voiton.

🙂

Sitä

miettii,

onko

oikeesti

tällä

elämällä

joku tarkoituksensa.

🙂

Täälläkö

vaan

kirjoittelen

Siulle,

kun

voisin

olla

Siun

lähelläsi,

kainalossasi.

🙂

Juuri

nyt

ei kauniit

sanatkaan

lämmitä

yhtään,

ei sitten

yhtään.

🙂

Joskus

näinkin,

mutta

onneksi

ei sentäs

joka päivä

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

16.2.2016 / Linnuntietä

se joka

Lennä

Rakas

linnuntietä

luokseni

tänne,

anna

tarkoitus,

suunta

miun

elämälle.

🙂

Ohjaa

miut

suuntaan

oikeaan,

läpi

rakkauven

maan.

🙂

Kulje

kanssain

elämäni

loppu

tää,

katsotaan

yhdessä

huomista,

tulevaa

elämää.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

15.2.2016 / Erräänä talavi-iltana

talvi-ilta

Luminen

tie,

ilta maanantain,

heiluttelen

reippaasti,

sauvojain.

🙂

Jäljet

potkurin

vastaantulijasta

muistuttaa,

kohta

illassa,

uutta lunta

tuiskuttaa.

🙂

Ei muita

kulkijoita,

minä ja ajatukseni

vaan,

eteenpäin,

kuljetaan.

🙂

Joskus

näät

Sinäkin

maisemat

näät,

pakkaset,

talviset

säät.

🙂

Sitten

en ennää

kulje

yksinäin,

kun

olet

aina

vierelläin.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

14.2.2016 / Hyvvää Ystävänpäivää Rakkaani <3

ystävänpäivänä

Rakas,

jokainen

päivä

on

Ystävänpäivä

niille,

jotka

rakastavat

toisiaan

aijosti

koko

syvämestään.

🙂

Hyvvää Ystävänpäivää Rakkaani!

🙂

Taas

mie hymmyilen,

Siun hymyäsi

miun huulillani.

🙂

Se on sitä

aitoa rakkautta

vai mitä?

🙂

Olisihan

se

taivaallista

ja

ihanaa

herättää

Siut

Ystävänpäivään

hellällä

suuvelmalla

huulillesi

ja

kattoa

syvälle

unisiin silimiisi

ja

sanoa:

”Tunnetko rakkauventuoksun,

se tuoksuu nyt juuri kahville

ja Ystävänpäivälle,

Meille”.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

13.2.2016 / Tännäänkin

hangessa

Piirsin

hankeen

sen,

tunteen

miun

syvämen.

🙂

Rakkautta

siinä

nähhä

voi,

nytkin

joku

muukin

jossain

rakkaastaan

unelmoi.

🙂

Syvän

puhdas

valkoinen

tuo

niin,

siirtyy

miunkin

haaveisiin,

unelmiin.

🙂

Tunnetko

Rakas

Siekin

nyt

kaukana

siellä,

että

kuljetaan

ihanalla

rakkauven tiellä,

tännäänkin?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

12.2.2016 / Löylyä lissää

sauna

Saunan

lauteilla

istuin,

yksinäin,

mietin,

miksi

näin?

🙂

Löylyä

kiukaalle

vähän

väliä

nakkasin,

nautin,

haaveilin.

🙂

Löylyt

iholle

hikkee

nosti,

punotin

 varmaan

kuin

Virve Rosti.

🙂

Suihkuun

sitten

kipaisin,

silmät

kiinni

siinä

haaveilin,

Sinnuu

haaveissain

hellästi

hipaisin.

🙂

Suihkun

jäläkeen

peilistä

kun

itteeni

kattelin,

hiukset

taaksepäin

harjasin,

ääneen

”hemmetti”

karjasin.

🙂

Kuka

ukko

tuo

peilissä

lie,

onko

totta,

että

se oonkin

mie?

🙂

Ei

vuojet

näköjään

yksinään

tuu,

mutta

silti

hymyssä

pyssyy

suu,

vaikka

mitä

tässä

elämässä

tapahtuu.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

11.2.2016 / Noh?

pikku tehtävä

Rakas,

pikku tehtävä

Siulle

vielä

ennen

nukkumaan menoa.

🙂

Mie

en kerro

vielä

ratkaisua,

unessa vasta.

🙂

On se

vaan

niin

ihana asia,

että

Sie oot olemassa.

🙂

Oispa

tällaista

rakkautta

joka puolella

maailimaa,

niin

ei tarviisi

kenenkään sotia

missään.

🙂

Ihmiset

vaan

hymmyilisivät

toisilleen

onnellisina,

rakastuneina,

hyväntuulisina.

🙂

Se olisi sitä

aitoa rakkautta

mitä

mie tunnen

joka päivä.

🙂

Noh,

entäs Sie?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

10.2.2016 / Päätetäänkö?

how to be

🙂

Rakas,

ootko

Sie

nyt

onnellinen?

🙂

Mie oon.

🙂

Miulla

on

Siut

syvämessäni,

nyt, aina ja ikkuisesti

ja

siksi

mie oon onnellinen.

🙂

Päätetäänkö

Rakas

nyt ja tässä,

että

huomenaamulla

herätään

rakkauvenhymy

huulilla

ja

ollaan

yhessä

onnellisia

koko päivä?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂