Tutut maisemat
edessäin,
Sie mielessäin.
Mitähän kuuluukaan
kauas sinne,
ei kuulu
kuiskaukseni
minne?
Kuulisitpa
ikäväin,
kaipauksen tään,
ottaisit sylliisi
tämän väsyneen
pään.
Saisinpa
olla
hetken siinä
vaan,
kerrankin
ihan omillaan.
Ikävä nakertaa
seiniä
kaipaavan syvämen,
et sitä näe miusta,
peitän sen,
itsekseni vaan
hilijaa huokailen.
En kerro
tässä enempää,
sillä
nyt jo niin väsyttää.
RAKASTAN SINNUU MARI!