Helemikuu,
vihdoinkin,
talvi kääntyy
lopuilleen,
no ei ehkä
ihan vielä,
mutta
kuitenkin.
Tähti, kuu,
Eino Leino ylväänä,
sulana virtaava
joki,
joka
tässä pakkasessa
hyhmässä,
osittain
jäässä.
Seison
joenvarressa,
kattelen
illassa
tätä
näkyä,
yksinään,
aivan
kuin
Eino Leinokin
selkäni takana
hiljaa,
samassa
asennossa,
aina vaan.
Hiljaista,
vain
lumi rutisee
jalkojeni
alla,
kun
kävelen
joenvartta.
Hilijainen hetki,
seison hetken paikallaan,
nautin tästä maisemasta,
Eino kanssa.
Tumma joki,
kaupungin valot,
kuu ja tähti,
vain Sie Rakas
puutut
tästä maisemasta.
Niin
joku kaunis ilta
seisotaan
yhdessä
Einon vieressä
ja
muistellaan
tätä
kirjoitusta.
RAKASTAN SINNUU MARI!