Archives for 31.1.2017

31.1.2017 / Tällaista lenkkeilyä

Ilta pimenee,

pakkanen

lähenee

-10 astetta.

🙂

Puen vaatteita

ylleni,

että

tarkenisin

ulkoilla,

tunnin verran

taas

joenvarrella.

🙂

Ihana ilta,

kävelen

alamäkeä

kohti

liikuntahallia

päin.

🙂

Liikennevaloissa

kattelen

ympärilleni,

missä muut

ulkoilijat,

kun

näin hieno sää?

🙂

Liikuntahallin

kohdalla

mietin,

30 vuotta

sitten

melkein

asuin tuolla

salilla,

ei enää tee mieli,

se aika on ollut,

mennyt.

🙂

Ihania muistoja,

hyviä ja huonoja,

elettyä elämää,

voittoja, tappioita,

noiden seinien sisällä,

paljon historiaa,

päivääkään en vaihtaisi pois.

🙂

Matka jatkuu,

pitkästä aikaa

juoksuaskelia,

tunnustelen,

miltä tuntuukaan,

kun jalat juoksee,

ei valittamista,

vaikka

polvessa tuntuukin,

nuo vuosien pelit

tuolla

ohimennyssä

liikuntahallissa.

🙂

Junanrata lähestyy,

puomit alhaalla,

valot vilkkuu punaisilla,

kilkatus kuuluu,

olen kuin pikkupoika,

kattelen ympärilleni,

mistä se juna tullee?

🙂

Ei näy junnaa,

enhän minä tähän

oottelemaankaan jää,

uhmaan elämää.

🙂

Kurkin joka puolelle,

taas sama polovi

saa  kyytiä

puomien välistä,

yli raan.

🙂

Äkkiä vaan

ponttoonisiltaa kohti,

taas

juoksuaskelin,

ei jalat nouse paljoo maasta,

mutta

etteenpäin mennään,

joka askeleella.

🙂

Silta ylitetty,

juoksu seis,

hengitys huutaa

hoosiannaa,

pakko kävellä,

nauttia ihanasta illasta,

kun vielä silimät näkkee jottain.

🙂

Hautausmaan

kohdalla

taas

äkkiä juoksuun,

pimeä taival,

jaksaa, jaksaa

joku huutaa

sisälläni,

valoa kohti,

vauhilla,

noppempaa

kuin

kertaakaan tännään.

🙂

Pakko

hilijentää

vauhtia,

kävelyaskeleet

ottavat vallan

jaloista,

akillesjännekin

huutelee jottain,

en kuule,

kun

hengitys

vaan pihisee.

🙂

Hetki kävelyä,

nautiskelua

maisemista,

joentörmästä,

lumesta,

valosta,

pakkasesta.

🙂

Taas

juoksuun,

alamäkkee

mennään,

vauhilla,

näyttää siltä,

kuin

yli 50 mies

juoksisi

sattaa metriä

täysillä,

tosin

matalin askelin,

kuvittele Rakas,

älä naura,

vaikka itse naurankin,

onhan se näky.

🙂

Hetken jaksan,

en ennää kiihyttää,

ennemminkin

nyt

olen kuin maratoonari,

joka saapuu maaliin,

hoippuen, horjuen.

🙂

Nyt riittää,

ei ennää yhtään

juoksuaskelta tänä iltana,

kohta joku kutsuu

ambulanssin

hakemaan

”maratoonarin”

joentörmältä.

🙂

Että tällaista

lenkkeilyä

Rakas

tännään.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂