Archives for helmikuu 2015

28.2.2015 / Hyvästi Helemikuu

penkillä keväisellä

Penkillä istun,

luontoa katselen,

pienille linnuille

Siusta juttelen.

🙂

Huomenna

jo

maaliskuu,

kevvään ensimmäinen

kuukausi eessä,

joka paikka kohta

sulamisveessä.

🙂

Ei se haittaa,

purojen solina,

laulavat linnut,

sinitaivas,

hymmyilevä aurinko

antavat sellaiset

voimat miulle,

että

sitten

joku kaunis päivä

näytän ne

ihanin suuvelmin

Siulle.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

sulava joki

Sulava joki,

hilijainen virta,

ei äänen ääntäkään.

🙂

Jäätä vielä

rantamilla,

etenevä kevät

nekin sulattaa,

vedeksi muuttaa.

🙂

Tumma vesi

maisemat pintaansa

maalaa,

valkoista ja harmaata,

vielä hetkisen,

kunnes puut

saavat vihreän

lehtisen.

🙂

Rakas,

maltetaan,

huomiseen

hilijalleen

matkataan.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

27.2.2015 / Ihanat viikot outtamassa

kevättaivas

Rakas,

näin se

meni taas

yksi viikko,

että hujahti.

🙂

Perjantaita viijään,

ylihuomenna

ollaankin jo

maaliskuussa.

🙂

Tännään sai

jopa hetken

nauttia kevätauringon

sätteistäkin,

tosin vaan

pienen hetken,

mutta

kivasti se piristi.

🙂

Nyt toivon,

että yöllä

olis pikkupakkanen,

niin pääsisi

pellaan huomenna

tuonne ulos.

🙂

Toivottavasti

selekä kestää,

ettei reppee

heti ensimmäisestä

lyönnistä.

🙂

Oliko Siulla

ihana viikko,

ainakin huomenissa

Meitä outtaa

ihanat viikot,

jokaiset yhteiset hetket.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

yksinäin

Täällä

mie yksinäin

outtelen

jo

Meijän huomista.

🙂

Uni silimät

kiinni painaa,

ei aika

ole lainaa.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

26.2.2015 / Kevättä rinnoissa…molemmissa

kevättä rinnoissa

Kevättä

rinnoissa,

molemmissa,

miullakin,

niin varmaan

siellä kaukana

Siullakin.

🙂

Aurinkokin

tuota lunta

sulattaisi,

jos vaan

joskus tuolta

pilivien takkaa

kurkkaisi.

🙂

Voimaa

valollaan

se Meille

antaisi,

niillä nämä

rospuuttokelitkin

jaksaisi.

🙂

Äänestäsi

voimaa saan ain,

sillä Rakas,

Olethan Sie Rakkain.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

kevättä kohti

Rakas,

taas yksi

päivä takana.

🙂

Kesä

yhden päivän

lähempänä,

niin Siekin.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

25.2.2015 / Kyllä Me jaksetaan

liebe

Rakas,

Sie ja mie

huomenissa,

elämänpolkuja

tallaamassa,

toisiimme

nojjaamassa.

🙂

Sinne vielä

pitkä tie,

mutta

jokainen hetki

Meitä lähemmäksi

tuota hetkeä vie.

🙂

Hilijalleen

sinne kuljetaan,

kyllä Me Rakas

jaksetaan.

🙂

Ylämäkiäkin

vastassa,

tiijetään se,

mutta

niistäkin ain,

selvitään Me.

🙂

Ihana

nytkin

ajatuksissain

kanssasi

astella,

silimät

tulevasta onnesta

kyynelillä

kastella.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

24.2.2015 / Iliman toivoa

talaven taikaa

Rakas,

ei se vaan

hellitä yhtään

tuo talavi.

🙂

Aamullakin

oli taas satanut

lunta lissää.

🙂

Taivaan Isä,

ei kiitos ennään

yhtään tuota lunta

näille seuvuille!

🙂

Ei ole ollut

montaa aamua

tässäkään kuussa,

ettei olisi

tarvinnut käyttää

harjaa,

ennen kuin

lähtee ajelemaan.

🙂

Mutta onneksi

tullee hyvä mieli siitä,

kun ajattelee,

että jo parin

kuukauven päästä

ovat nämäkin

lumikirjoitukset

muistoja vaan,

niin ainakin

täällä toivotaan.

🙂

Mutta toivossahan

on hyvä ellää,

iliman toivoa,

ei ole huomistakkaan.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

kallellaan

Rakas,

nyt ei ennään

ota kuin yhteen pattiin

tämä joka päiväinen lumisaje.

🙂

Pää kallellaan

outtelen

Sinnuu

ja

kessää

ja

Sinnuu

ja

aurinkoo

ja

Sinnuu.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

23.2.2015 / Ei kettään muutakaan

a dog is

Rakas,

viikko aloitettu,

yksi päivä

vähemmän

ennen kessää,

ennen Meijän päivää,

näin se mennee.

🙂

Kävin

tuolla lenkillä

kokkeileen juoksemista,

mutta eihän siitä

mittään tuu,

kun tuntuu,

että puoli selekää

heiluu,

kun tuo pallukka

ei ole lähtenyt minnekkään,

vaikka viikon oon nyt

syönyt antibiootteja.

🙂

Alakaa jo ottaan

muuhunkin pattiin,

kuin tuohon selässä olevaan.

🙂

Tympäsee,

hatuttaa,

kattelin jo

terveystalon aikoja,

että meen

ihan oikeelle lääkärille,

enkä millekkään

työterveyslääkärille,

joka määrää

joko buranaa

tai antibioottia,

oli sitten maha

tai selekä kippee.

🙂

Eipäs nyt

ollut muuta

kerrottavaa,

kuin tällaista purnaamista

ja

Siullehan mie purnaan,

kun ei ole kettään muutakaan,

kelle purnata.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

22.2.2015 / Edessä loistava tulevaisuus

seniorigolfia

Rakas,

tässäkö se

on miunkin

tulevaisuus

golfin saralla?

🙂

Alakaa jo nyt

nuo

näkö ja kuulo

mennä.

🙂

Mutta ei

se mittään,

onhan miulla

huomisessa Siut.

🙂

Yhessä voijaan

sitten ettiä

palloja

metän puolelta,

kun vaan

ensin tiijetään

mistä suunnasta.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

21.2.2015 / Joka paikka jäätiköllä

nice day

Rakas,

mitenkähän

Siun päiväsi

on alkanut

siellä etelässä?

🙂

Tällä mennään

sammaa rattaa,

vettä ja jäätä

ihan joka paikassa.

🙂

Ei päässyt

tännään pellaamaankaan,

niinpä,

mieli on ihan

maassa

ja

jäässä.

🙂

Lenkillekin

lähtisin,

jos vaan

uskaltaisi

tuonne jäätikölle

lähtee käveleen.

🙂

Taijanpa

sen sijaan

tyytyä vaan

hiihtojen katteluun.

🙂

Olisitpa täällä,

niin mentäisiin

yhessä käsi käessä

tuonne jäätikölle

ja

pijettäisiin toisista kiinni,

että pysyttäisiin

pystyssä.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

20.2.2015 / Sitäkin mie outan

finally friday

Rakas,

näin sitä

ollaan

taas perjantaissa.

🙂

Viikonloppu

häämöttää

jo

horisontissa,

viikko taakse jää.

🙂

Aika vierii

niin kovvaa

vauhtia etteenpäin,

ettei meinaa

oikeesti pyssyy

ennään mukana.

🙂

Liekö sitä

niin vanaha,

että

näin tuntuu.

🙂

Onneksi

mennäänkin

vauhilla kohti

uutta kessää.

🙂

Onhan se niin

ihanaa ja mahtavaa,

kun luonto herrää kevväällä,

alkaa vihertämään,

puut saavat lehtensä,

linnut laulavat iloisina

iloiten nekin uuvesta

kevväästä ja kesästä.

🙂

Sitä mie outan itekin,

mutten niin paljon

kuin Sinnuu.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

19.2.2015 / This is love

this is

Rakas,

rakkautta

kevätilimassa,

tunnetko Siekin

nyt sen?

🙂

Se leijuu,

kulkee tuulessa,

näkkyy auringonpaisteessa,

ihmisten hymmyissä.

🙂

Kohta

suuret lumikasatkin

ovat

muisto talvesta

vaan,

kun kevät

tekkee vauhilla

tuloaan.

🙂

Mutta

viel hetki

nautitaan

hangista näistä,

sulavista jäistä,

punaposkista,

pipopäistä.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

z

Rakas,

nyt on

aika alkaa

katteleen

ihania unia.

🙂

Tuu Siekin!

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

18.2.2015 / Voihan rasvapatti

good wednesday

Rakas,

rasvapattia

hoijellaan

nyt

aluksi

antibiooteilla,

kun lekuri

kertoi pattiksen

olevan niin

iso,

että pitäisi

mennä ihan

sairaalaan

se poistaan.

🙂

Jospa

nuo lääkkeet

nyt auttaisi,

niin voisi nukkua

yöllä toisella kylyjelläkin,

ettei ihan tuu

kylykipuoli.

🙂

Mie jo säikähin

aluksi,

että se lekuri

ite ruppee

sitä operoimaan.

🙂

Olisi varmaan

puoli selekää

ollut sitten sen näköisenä,

että joku ois

puukottanut.

🙂

Pääasiahan

on kuitenkin,

että se tulehus

lähtisi menemään

niin kauas pois,

eikä tulis

ennään häirihteen

toisen kevvään ovotusta.

🙂

Oispa nytkin

mahtava sää

olla ulkosalla

auringon alla,

mutta

tässäpä sitä ollaan

vaan kirjoittelemassa

seinien sisäpuolella.

🙂

Taitaa nyt tämä

Föhntuuli

viijä teiltä

viimeisetkin lumet

ja

hiihtokelit

siellä etelässä.

🙂

Mukavaa keskiviikkopäivää Rakas!

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

only wednesday

Rakas,

näin se meni

tämäkin keskiviikko.

🙂

Aika vaan

rientää ja rientää,

ei meinaa matkassa

ennään pysyä

vai

joko sitä

on itekin

tullut niin hittaaksi.

🙂

Nyt tämä

etana

lähtee nukkumaan.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

17.2.2015 / Rutistaa ja rutistaa ja rutistaa…

rest this afternoon

Rakas,

vieläkin

mie täällä hymmyilen

rakkauvesta Sinnuun.

🙂

Ikihymy,

näköjään,

hymmyillä voi

myös silimillään.

🙂

Siniset silmät

nekin rakkauvesta

hymmyilee,

samalla,

kun

ympärilleen

katselee.

🙂

Näet sitten

niijen hymyn,

kun silimiini kattelet,

samalla

kun

ihanasti hallailet.

🙂

Hetkeä tuota

viel outtaa saan,

mutta

tiijän sen,

kaikki aikanaan.

🙂

Rakkaani,

kuvittele nyt

tämä tilanne

tässä huoneessa,

hymmyilevät huulet,

hymmyilevät siniset silimät,

huokauksia seinillä,

mie käjet ojollaan

ovvee kohti,

että

kun saavut,

sylliini kaavut,

niin

käteni Siut

ihteeni kiinni

rutistaa

ja

rutistaa

ja

rutistaa…

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

16.2.2015 / Tunsin taas sen

hallaus

Aurinko alkoi

matkalla kottiin

hilijalleen laskemaan,

silmät siirtyi

siniseen maisemaan.

🙂

Jäinen tie,

korkeat lumipenkat,

varovaiset kuskit

takana ratin

täyttivät tien,

urat nuo

arvaamattomat

toivat hetkittäin

otsallenikin hien.

🙂

Tuttu tie allain

kotia kohti

ajelin,

hymyssä suin,

kun Sinnuu

aattelin.

🙂

Hyvä mieli,

rakkaus rinnassain,

tiiät miksi,

kiitänkin Sinnuu

siitä siksi.

🙂

Rakkain Oot

ainiaan,

tunsin taas sen,

aijon rakkauven.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

15.2.2015 / Laskiaissunnuntaina

laskiainen

Aamulla,

kun

laskiaissunnuntaihin

heräsin,

melkein

säikähdin,

kun

mittariin

katsahdin.

🙂

Miinus kahtakymppiä

kun mittari näytti,

se miut

siin säikäytti.

🙂

Jääkö

pelit päivän

pellaamatta,

väylät lumiset

kellaamatta.

🙂

Mut

kohta

volkkari hoppeinen

käynnistyi,

vaik pakkanen

sen kuin

matkalla

kiihtyi.

🙂

Onneksi aurinko

taivaalla

sinisellä

hymmyili

ihanasti niin,

et lämmön siirsi

punottaviin poskiin.

🙂

Ei haitannut

pakkanen

kirpeä tuo,

kun kevät

kättään

jo hilijalleen suo.

🙂

Viel monta

viikkoa

näistä hetkistä

nauttia saan,

ennen kuin

kevät tekkee

lopullisesti tuloaan.

🙂

Viisi tuntia

tännäänkin

vierähti ulkona noin,

näistä hetkistä

kaamoksessa usein

unelmoin.

🙂

Ei viel

uskalla

silimiä kiinni

laittaa,

muuten uniin

päivä tää

matkansa taittaa.

🙂

Asemaltakin

viel hakemassa

matkalaisen käyn,

sitten jo varmaan

näenkin uninäyn.

🙂

Siinä unneen

matkaan uuteen,

kestää matka tuo

aamukuuteen.

🙂

Pohjois-Karjala

outtaa minnuu

sitten huomisessa siel,

aamustako ajelen

jo liukkaalla tiel.

🙂

Mut sinne

on tuntia monta niin,

nyt keskityn

hetken telkun

elokuviin.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

14.2.2015 / Hyvvää Ystävänpäivää Rakas!

valentines

Rakas,

Oot kallein ystäväin,

valo elämässäin.

🙂

Päiviini

voimaa annat,

syvämessäni

yhessä huoleni

kannat.

🙂

Iliman Sinnuu

pärjäisi

elämässä en,

siksi olenkin

onnellinen,

paljosta Siulle

kiitollinen.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

HYVVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

🙂

13.2.2015 / Taikauskoako?

happy friday1

Rakas,

perjantai ja 13. päivä,

onkohan

tämä Meijän onnenpäivämme?

🙂

Päivä

näyttää sen,

voiko tännään

olla

enempi onnellinen.

🙂

Ei Me

uskota

taikauskoon,

vaan

aitoon ja ihanaan

rakkauteen,

joka kuljettaa

Meijät

yhteiseen

huomiseen.

🙂

Viikot vierii

noppeesti niin,

että keritäänkö

mukkaan tähän

vauhtiin,

kyytiin.

🙂

Ilimakin

vaihtui

taas

pakkaselle,

oli jo aikakin

jättää hyvästit

liukkauvelle.

🙂

Sinitaivaan

alla

töihin ajelin,

Sinnuu matkallain

taas kerran

aattelin.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

12.2.2015 / Penkkaripäivänä

penkkariajelua

Rakas,

penkkaripäivä,

joka puolella

Suomea

iloiset, äänekkäät

abit

juhlivat penkkaripäiväänsä

kuorma-autojen lavalla.

🙂

Mie muistelen

ommaa aikaani,

siitä on piiiiiiiiiiiiiiiiitkä aika.

🙂

Aika kiitää,

huominen outtaa

jo nytkin

nurkan takana.

🙂

Tuntuu,

ettei kerkii

elää eilistäkään,

niin huominen jo

koputtaa ovelle.

🙂

Seisoin

kauppakavun varrella,

kattelin ohiajavia

penkkarijuhlijoita,

väistelin ilimassa

lenteleviä karkkeja.

🙂

Rakas,

no tokihan

mie loppasuuna

muutaman söinkin.

🙂

Näin siinä hetkessä

ittenikin 32 vuoden

takaisesti huutamassa

iloisena kuorma-auton lavalla

Rautaruukin haalarit päälläni.

🙂

Oi niitä aikoja,

silloin oli kaikki

vielä eessä.

🙂

Saispa tännään

kuulla Siun ääntäsi,

niin ei tuo ikävä

ennnään tunkisi kurkkuun,

niin että yksittää jo.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

world to me

Rakas,

näin se oli

sporttia sitten

koko tämä ilta.

🙂

Ensin kävin

tuolla jäätikkäisillä

kävelyteillä

juokseen tunnin ajan

ja

sitten vielä

tunnin pellaan

vanahasta muistista

korista tunnin,

kun voisi olla

pelejäkin tievossa

lauantaille.

🙂

Nyt tässä sauna

kutsuu

ja

sitten ihanat unet.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

11.2.2015 / Väsynyt mies

zzzzzzzz

Rakas,

täällä on

nyt

väsynyt mies.

🙂

Lähdin

tienpäälle

jo

kello viideltä.

🙂

Oli aikas

hilijaista

ajella

pimeässä

kohti

Pohjois-Karjalaa.

🙂

Matkan

varrelle

kertyi

monenlaista

tieossuutta.

🙂

Oli uria,

joista

meinasi autokin

karata useaan otteeseen.

🙂

Sitten oli

ihan talvista tietä

korkeine penkkoineen.

🙂

Palluumatkalla

oli jo osapätkää

ihan sulana,

kunnes tuli

sohjoa peliin.

🙂

Yhessä paikkaa

huomasin,

että nythän

ajelen peilinpäällä,

kun suoranpätkä

oli pelkkää jäätä.

🙂

Kylläpä

siinä

taisi

olla miehellä

kieli keskellä

suuta

suurimman osan

matkaa.

🙂

Nyt mie Rakas

lähen jo makkoileen,

outtaan unta,

kun olen

oikeesti nyt

ihan poikki.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI

JA

HYVVÄÄ YÖTÄ!

🙂

10.2.2015 / Kevättä ilimassa

kajo auringon

Rakas,

mittari nollassa,

aurinko horisontissa,

tuuli kaakossa,

hymy huulessa

päivääni täällä

aloitan,

Siulle rakkauvesta

kirjoitan.

🙂

Kevättä rinnassa,

rakkauven tunnetta pinnassa,

päivä etenee,

huomista kohti

hilijalleen

matelee.

🙂

Iltalenkkiä

outtelen,

Sinnuu taas

joenrantamaisemissa

juostessa aattelen,

mäkiä ylös,

kun kipaisen.

🙂

Ihanaa aikaa

on kevät tää,

pitkää talvea,

kun se

selättää.

🙂

Auringonsätteetkin

jo räystäiltä

lunta sulattaa,

vetenä sen

alas hilijalleen tiputtaa.

🙂

Milloinkahan

Sinnuu kuulla saisi,

niin hetket

nämä kanssasi

silloin jakaisi?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

dementikävelijä

Rakas,

näin sitä

tuli lenkki

heitettyä

leudossa

illassa.

🙂

Tulipas

hyvä mieli

dementiakävelylenkillä.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI!

🙂

9.2.2015 / Kevättalaven taikaa

ihana aurinko

Rakas,

maanantai,

ihanan aurinkoinen

pakkaspäivä.

🙂

Mieli virkistyy,

kun aurinko

taivaalle

näin kevättalavella

ilimestyy.

🙂

Parasta

talavessa

on juuri

nämä hetket,

kun

kevätaurinko

alakaa hilijalleen

lämmittämään,

sulattaa lumia

pala palalta.

🙂

Oispa

taivaallista

jakkaa

tämäkin hetki

nyt

Siun kanssasi.

🙂

Käveltäisiin

noita jalanjälkiä

kohti aurinkoa,

posket punottaisivat,

niistettäisiin

pakkasnenut

toisiltamme.

🙂

Halittaisiin,

pusiteltaisiin,

tehtäisiin lumienkuleita,

ihanat  iloiset naurut

kiiruisivat ilimaan.

🙂

Niin niin Rakas,

sitten joku kaunis

kevättalavipäivä

Me näin tehhäänkin.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂