Kotikenttäetu,
sehän se olisi,
mietin,
kun aamupuuroa
nautin,
kahvikuppi täynnä
juuri keitettyä kahvia
ja
ulos kattelen,
vettä tihuuttaa,
piru vieköön,
tuonneko pitäisi
lähtee
iltapäiväksi käveleen?
🙂
Onneksi saje
hellittää juuri kun,
alkaa kisavuoroni,
aurinkokin pilkistää
piliven takkaa,
yläfemman hymyineen
mulle korkeelta nakkaa,
pellahan poika hyvin
kuulen kuiskauksen.
🙂
Eipä poika pellaa hyvin,
pittää heti tunnustaa,
kun
takkuaa alusta alkaen
ja
kotikentällä vielä.
🙂
Mikä tässä oikein jännittää,
tutut maisemat,
mukavat pelikaverit,
huuli lentää
vaikka
kaikki tuherrettaan
vuoron perrään.
🙂
Loppujen lopuksi
hyvinhän se meni,
vaikka välillä
näytti tosi pahalle,
mutta
kaipa sitä sitten
jottain on oppinut,
kun
joka päivä
näihin maisemiin
luunsa raahaa,
vaikka
kuinka kolottaa.
🙂
RAKASTAN SINNUU MARI!
🙂
Speak Your Mind