Aamupäivä töissä,
perhoset vattassa,
vaikka
masu täynnä
ruokaa,
että jaksaa
pitkälle iltaan,
pellailla,
horisonttiin,
auringonsiltaan.
🙂
Katinkulta
kommeuvessaan
edessäin,
kisajännityksen
näkkee pellajien
naamalta,
niin miunkin.
🙂
En meinaa
pysyä pöksyissäni,
tätä oon outtanut
koko pitkän talven,
että
nyt näytetään,
mitä osataan
tai
sitten ei.
🙂
Kivat
pelikaverit,
tiiän sen
jo
ensimmäisen
pelatun väylän jälkeen,
vaikken
tunne
ennalta kettään
heistä.
🙂
Juttu luistaa,
huumoria ilimassa,
vaikka
tiiän sen,
että kaikkia
jännittää
ihan yhtä paljon
kuin minnuukin.
🙂
Iltaan mahtuu
monenlaista
lyöntiä,
hyviä, huonoja
ja
erittäin huonoja.
🙂
Putitkin
ei millään
löydä reikään
vaikka
siinähän
se on ihan eessä,
kiepasee.
🙂
Nuasjärvi
kaikessa kommeuvessaan
griinin takana,
tietenkin
omistaa nyt miun
yhden pallon,
kun sinne sen imaisi,
pitäköön ketale senkin,
kun
muutenkin tämä väylä
meni ihan häneksi.
🙂
Viimeistä väylää
viijään,
klubirakennus
griinin takana,
jännittää,
etten lyö
pallon kylykeen,
saisi terassilla
oluitaan nauttivat
valkoisen pomppivan pallon
seurakseen.
🙂
Kyllä se pallo
lopulta viimeisen
väylän kuppiin upposi,
pitkä viisituntinen takana,
tuntuu jaloissa,
vanahoissa lonkissa,
syvämessä vain ikävä Sinnuu.
🙂
RAKASTAN SINNUU MARI!
🙂