Rantakivellä istun,
horisonttiin katselen,
laskeva aurinko,
väreilevät värit
veden pinnassa,
huokaan.
Yksinkö
tämäkin pittää
nähhä,
katseletko sammaa
näkyä
jossain siellä?
Hiljaista,
muutama lokki
jossain lentelee,
ei kettään
veneineen järvellä,
tässä hetkessä
vain mie ja ajatukseni.
Sinnuu kaipaan,
myönnän sen,
on se merkki
ikkuisesti
rakastuneen syvämen.
RAKASTAN SINNUU MARI!