Kello
5.30,
puhelin herättää,
ei millään
jaksaisi nousta.
Mutta
luppaus
on
pijettävä.
Lupasin
Maratoonarille
lähtee
kaveriksi
pellaan
aamusta klo 7.
Puhelin pirahtaa,
no maratoonarihan
siellä jo kyselee
oonko jo tulossa.
Ei ole vielä
kerinnyt kahvia
keittää,
saatikaan
”vettä heittää”.
Puurot
äkkiä tekkoon,
kahvit tulelle,
evväät mukkaan,
eiku menoksi.
Aurinko paistaa,
linnut laulaa,
maa vielä
ihan kosteena,
kengät jo suoraan
märkänä.
Mestari
jo
pelannut
edellisestä
aamusta
klo 03.00
alkaen,
samoilla
silimillä,
aksel vähän
harhailee,
miehän oon
ihan voimissain.
Seittemän
tuntia
myöhemmin,
jalakoja särkee,
miunkin katse
harhailee,
onkohan sitä
ihan hullu,
on on,
tunnustan.
Nyt
äkkiä
kottiin,
sauna päälle,
buranaa,
että
tuo kamala särky
lakkaisi.
Hullun hommaa,
tosiaan,
mutta
iliman sitä
elämä
olisi
aika
tylsää,
eikös vaan?
RAKASTAN SINNUU MARI!