Aika,
et voi pittää
sitä käsissäsi,
et voi sitä koskettaa,
et nähhääkään.
Se vaan vierii,
aina samalla vauhdilla,
välittämättä siitä,
mitä ympärillä tapahtuu.
Joskus tuntuu,
että
se mennee liian nopeaan,
joskus taas
liian hittaasti,
vaikka aina
sekunti on saman pituinen.
Aika näkkyy meissä,
me taas emme ajassa,
koska se on ääretön
ja
jää tänne
meijän jälkeenkin.
Nytkin
ollaan lähempänä
kessää,
aika vierii,
menis noppeempaa,
toivon.
Halluisin
jo,
että
luonto herräisi
kukoistukseen,
vihreyteen,
tulisi lämmintä,
tarkenisi.
On se vaan
ihmeellinen asia
tuo aika,
niin kuin rakkauskin,
Meijän rakkautemme.
RAKASTAN SINNUU MARI!