Pitkästä pitkästä
aikaa,
nukuin sikkeesti,
katsoin unien
taikaa.
Ei hellekkään
yöllä piinannut,
ei hikikään
iholle enää
tunkenut.
Rauhallisin
mielin
aamuni aloitin,
kahvia maistelin,
ulos samalla katselin.
Mitenkähän
Siun
aamusi nykyisin
valkenee,
mitä enemmän
tätä kirjoitan,
sitä enemmän
ikävä syvenee.
Nyt mie
jo huokailen,
kyyneleenkin
poskeltain
pyyhkäisen,
nyyhkäisen.
RAKASTAN SINNUU MARI !