Archives for heinäkuu 2017

31.7.2017 / Väsynyt miäs

Viikonloppu verottaa

väsynyttä miästä,

ei sitä ennää

mikkään nuori ole,

vaikka

mieli muuta sanoisikin.

🙂

Buranaa

mennyt kisojen

lomassa

enemmän kuin arvaatkaan,

mutta

taisi se olla loppujen lopuksi

sen arvoista,

vai oliko?

🙂

Mitäkähän

Siulle

kuuluu?

🙂

Mie vaan

täällä

valitan

vanhemmuuttani

tietämättä

miten Siulle mennee?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

30.7.2017 / Vika päivän tunnelmia, häneksi män

Viimeinen kisapäivä

eessä,

jännittää,

riittääkö voimat

vielä taistella

kolmas päivä peräkkäin,

kisan voitosta.

🙂

Ensimmäinen väylä,

kentän vaikein väylä,

niinhän siinä kävi,

että palloni etittiin

metän siimeksestä

kunnolla

ja

löytyihän se,

mutta

eipä lähtenyt

kisa käyntiin

aivan sillä lailla,

mistä haaveilin

ajellessani kentälle.

🙂

Eka väylällä

jo

pelattu johtoasema

nollille,

toisen väylän

jälkeen

jo jääty jälkeen,

oon minä huono,

oikeesti!

🙂

Olisin tarvinnut

Siun caddieksi,

puristamaan minnuu

käestä silloin,

kun sitä olisin tarvinnut.

🙂

Enhän ole pelannut

koko kesänä näin huonosti,

en tosiaankaan,

mikkään ei onnistu,

molemmat banaanitkin

ja

muut evväät syöty

ennen ensimmäistä taukoa.

🙂

Miten tämä

on niin vaikeeta,

oikeesti,

ossaanhan minä lyödä,

tännään en.

🙂

Niinhän se on,

että

eihän tuhertajan

tarviikkaan voittaa kissaa,

saati koiraa…

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

29.7.2017 / Toka päivän tunnelmia

Kotikenttäetu,

sehän se olisi,

mietin,

kun aamupuuroa

nautin,

kahvikuppi täynnä

juuri keitettyä kahvia

ja

ulos kattelen,

vettä tihuuttaa,

piru vieköön,

tuonneko pitäisi

lähtee

iltapäiväksi käveleen?

🙂

Onneksi saje

hellittää juuri kun,

alkaa kisavuoroni,

aurinkokin pilkistää

piliven takkaa,

yläfemman hymyineen

mulle korkeelta nakkaa,

pellahan poika hyvin

kuulen kuiskauksen.

🙂

Eipä poika pellaa hyvin,

pittää heti tunnustaa,

kun

takkuaa alusta alkaen

ja

kotikentällä vielä.

🙂

Mikä tässä oikein jännittää,

tutut maisemat,

mukavat pelikaverit,

huuli lentää

vaikka

kaikki tuherrettaan

vuoron perrään.

🙂

Loppujen lopuksi

hyvinhän se meni,

vaikka välillä

näytti tosi pahalle,

mutta

kaipa sitä sitten

jottain on oppinut,

kun

joka päivä

näihin maisemiin

luunsa raahaa,

vaikka

kuinka kolottaa.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

28.7.2017 / Eka päivän tunnelmia

Aamupäivä töissä,

perhoset vattassa,

vaikka

masu täynnä

ruokaa,

että jaksaa

pitkälle iltaan,

pellailla,

horisonttiin,

auringonsiltaan.

🙂

Katinkulta

kommeuvessaan

edessäin,

kisajännityksen

näkkee pellajien

naamalta,

niin miunkin.

🙂

En meinaa

pysyä pöksyissäni,

tätä oon outtanut

koko pitkän talven,

että

nyt näytetään,

mitä osataan

tai

sitten ei.

🙂

Kivat

pelikaverit,

tiiän sen

jo

ensimmäisen

pelatun väylän jälkeen,

vaikken

tunne

ennalta kettään

heistä.

🙂

Juttu luistaa,

huumoria ilimassa,

vaikka

tiiän sen,

että kaikkia

jännittää

ihan yhtä paljon

kuin minnuukin.

🙂

Iltaan mahtuu

monenlaista

lyöntiä,

hyviä, huonoja

ja

erittäin huonoja.

🙂

Putitkin

ei millään

löydä reikään

vaikka

siinähän

se on ihan eessä,

kiepasee.

🙂

Nuasjärvi

kaikessa kommeuvessaan

griinin takana,

tietenkin

omistaa nyt miun

yhden pallon,

kun sinne sen imaisi,

pitäköön ketale senkin,

kun

muutenkin tämä väylä

meni ihan häneksi.

🙂

Viimeistä väylää

viijään,

klubirakennus

griinin takana,

jännittää,

etten lyö

pallon kylykeen,

saisi terassilla

oluitaan nauttivat

valkoisen pomppivan pallon

seurakseen.

🙂

Kyllä se pallo

lopulta viimeisen

väylän kuppiin upposi,

pitkä viisituntinen takana,

tuntuu jaloissa,

vanahoissa lonkissa,

syvämessä vain ikävä Sinnuu.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

27.7.2017 / Onkohan Hän?

Pientä illoo,

päivään tähän,

elämähän,

auringonsätteetä

kirkkasta tuosta,

ei tartte nyt

kiirehtiä, juosta.

🙂

Sinitaivas

auringolle kirkkaalle

taustan antaa,

sillä

tämän päivän

jaksaa kantaa.

🙂

Paista aurinko

Rakkaalleni myös,

onkohan Hän

lomalla

vai

jo työs?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARi!

🙂

26.7.2017 / Pohjois-Karjalaan

Matka taittuu,

Kainuu vaihtuu

Pohjois-Karjalaan,

laulan mielessäin

Leevin laulua

Pohjois-Karjala.

🙂

Valtimolla

ei kettään

liikenteessä,

Suomen pienimmälläkin

ABC-asemalla

aivan hilijaista,

taisi olla

yksi traktori

parkissa.

🙂

Nurmeksen

viitta venäjänkielisine

opastuksineen

vilahtaa vaan ohitse,

samoin Nurmeksen risteys,

sinne ei taija osata

muut kuin juuri nuo

venäläiset.

🙂

Juuka saapuu,

ABC-asemaa laajennetaan,

taisi tulla Valtimolle

suunnatut rahat

väärälle asemalle,

pakko käydä ihan sisällä

juomassa

kupponen kahvia ja lohiriisipiirakka,

että jaksaa jatkaa matkaa.

🙂

Asemalla

aina sama ”raati”

istumassa

tutuilla paikoillaan,

kohta varmaan pittää

alakaa morjenstaan heitä,

kun joka viikko samaan aikaan

istuvat omilla paikoillaan.

🙂

Matka jatkuu,

seuraavaksi

ohittelen

Nunnalahden,

kilpailevat uunivalmistajat

isoine monttuineen

lähellä toisiaan

ahkerasti valmistavat

lämmittäviä takkoja

ympäri maailimaa,

pieni paikka,

menestyneet uunit,

täällä osataan.

🙂

Nyt jo olen kohta

Kolinportin risteyksessä,

vielä onneksi muistan

kääntyä tästä

kohti Outokumpua,

tiiän tiiän Rakas,

joku päivä tämä dementikko

ajelee Joensuuhun asti,

kun ei muista ennää kääntyä

oikealle tielle.

🙂

Onneksi vielä muisti pellaa,

niin mikä päivä tännään olikaan?

🙂

Seuraavaksi Polovijärvi,

millaistahan täällä olisi

asua

keskellä oikeastaan ei mittään,

no on täällä jäähalli ja kunnanvirasto,

eihän sitä muuta tarviikkaan

näissä pienillä paikkakunnilla,

niin ja tietenkin

huoltoaseman raato,

mistä on viety tankit ja huoltopaikat

noille

ABC-asemille,

mitä rakennetaan tuolla

matkan varrella.

🙂

Seuraavaksi jo häämöttää

tehtaan savut,

tänne on aina kiva tulla,

tännäänkin!

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

25.7.2017 / Katselija

Perhonen,

bägin vieressä

taas kerran

lentelee,

minua samalla

katselee.

🙂

Tiiän

kuka olet,

tiiän,

tunnen sen,

oot tullut katsoon,

peliä poikosen.

🙂

Minne lennät,

milloin nähhään taas,

huomennako,

toivotaas.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

24.7.2017 / Lailla sajepisaran

Sajepisara,

kirkas, eloisa

edessäin.

🙂

Ropisee,

pisara ehjänä

edelleen,

särkymättä,

hievahtamatta.

🙂

Voisinpa

miekin olla,

särkymättä, ehjänä,

ihan tässä  vaan,

ilman mitään ikävää,

tuskaa tuntematta.

🙂

Odottaisin,

että

aurinko ilmestyisi

pilvenraosta,

valaisisi minut

uuteen päivään,

iliman huolia, ikävää,

särkymättä.

🙂

Tule jo aurinko

sieltä piliven takkaa!

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

23.7.2017 / Kaukaa lapsuuvestani

Pitkä päivä,

sunnuntai,

sajetta,

harmaata,

ohitse kiitäviä

sajepiliviä,

niin tummia,

 niin harmaita.

🙂

Ei lopu millään,

ei vaikka kuinka

sisällä ootan

ja

ulos kattelen.

🙂

Samalla

lailla

sattaa

ihan maahan

asti,

lätäköt vaan suurenee,

eikä

varmaan koko

ensi yönäkään

vielä tuo saje

ohi mee.

🙂

Mistä

nuo pilivet

jäi

tähän päälle

pyörimään,

satteita antamaan?

🙂

Onneksi

säätiedotus

sai taas

hymyn huulille

nousemaan,

kun

ensi viikolle

helteitä luvataan.

🙂

Ei haittaa

ennää

nämä satteet,

satakoon

koko yön,

niin

aamulla

uusi viikko

tuo tulleessaan

lämpimät tuulet,

helle säät,

auringon,

sinitaivaan,

sen kesän,

minkä muistan

kaukaa lapsuuvestani.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

22.7.2017 / Sama mies

Tästä se

alakaa,

uusi päivä

aikainen herätys,

aamupuuro,

kahvia,

evväät pelikentälle,

juomaakin.

🙂

Ei vielä

kettään kentän

parkkipaikalla,

oon eka,

kisajännitystä

ilimassa,

varmaan muillakin.

🙂

Pakkailen

evväät bägiin,

juomiakin

tarpeeksi mukana,

ettei vaan ala janottamaan.

🙂

Muitakin alkaa

ilmaantua pelipaikalle,

käyn maksamassa

kisamaksun,

hyvä mieli,

hymmyilen.

🙂

Ensimmäiset

harjoituslyönnit

rangella,

hyvin tuntuu

pallo lentävän,

kori tyhjenee

hetkessä,

iloiset ilimeet

muillakin kasvoilla,

ei ennää tietoakaan

tuosta

kisajännityksestä.

🙂

Äkkiä harjoittelemaan

puttia,

kokkeilemaan palloja,

millä tännään pellaisi.

🙂

Hyvin luistaa pallot,

kenttämestari onnistunut

työssään,

aikaisin aamusta.

🙂

Kisakierros

etenee hienosti,

kerrankin kulukee,

ei ole turhaan

joka päivä

raahautunut kentälle

vaikka on kuinka väsyttänyt.

🙂

Hymyssä suin

puttaan viimeisen puttini,

mitali tullee,

tiiän sen,

kun nostan

pallon taskuun

ja

kättelen pelikaverit.

🙂

Mutta

palkintojen jaot

saa jäädä,

kiire jo ajamaan

hakemaan äitiä

monen sajan kilometrin

päästä,

äkkiä siis kottiin,

suihkuun, vaatteiden vaihtoon

ja

tienpäälle.

🙂

Vähän väsyttää,

näläkäkin,

ei aamuiset evväät

ennää

vaikuta mahassa,

pakko ostaa

matkalta

jäätelötötterö,

kun

mainostavat

niin nätisti matkan varrella

tien poskessa.

🙂

Maha tykkää,

niin,

jäätelöstä meinaan,

ei tainnut olla

laktoositonta,

onneksi ajelen

yksikseni.

🙂

Perillä ollaan,

kahvin tuoksu

tuntuu ulos asti,

mummulan muistot

tulevat mieleen,

kun

astun autosta ulos

ja

muistelen

miten lapsena

vietin kaikki kesäni

näissä maisemissa,

tämän talon pihalla,

naapureissa,

meren äärellä.

🙂

Siitä on kauan,

oonkohan tullut vanahaksi,

no

enkä oo,

minähän olen se

sama poika,

joka ajoi tässä

kylätiellä ojaan pyörällä

opetellessaan ajamaan,

molemmat polvet auki,

silmät kyynelissä,

tosin nyt

vaan silimät kyynelissä,

polovet kuluneina,

jalat väsyneinä,

mutta

sama mies.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

21.7.2017 / Kiinni elämässä

Niin kaunista,

niin silimiä hivelevää,

niin kesäistä,

niin valkoista ja vihreää.

🙂

Kesän tuoksunkin

tuntea voit,

samalla,

kun unelmoit.

🙂

Heinäkuuta

viel

hetki mennään,

viikko jäljellä,

ennään.

🙂

Ei kesä

siihen lopu

kuitenkaan,

lämpimistä ilimoista,

helteistäkin

nautitaan.

🙂

Hymmyile Rakkaani

hetkessä tässä,

ollaan vielä kiinni,

kauan,

elämässä.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

20.7.2017 / Loppuelämäkseni

Sateenkaari,

näetkö takana

metsän sen,

tuoko mukanaan

vihdoinkin elämään,

Siut,

aartehen?

🙂

Kuljenko

alle sen,

ei haittaa

vaikka kastun,

kesä kuivaa,

kävelijän yksinäisen.

🙂

Odotatko

alla

kaaren tuon,

sydämeni silloin

Siulle

loppuelämäkseni

suon.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

19.7.2017 / The winner takes it all or not?

Töissä istun,

iltapäivä,

radiosta tullee

Abban

”The winner takes it all”,

laitan silimät kiinni,

kuuntelen,

laulan mielessäin,

mietin,

olisiko miun kohdalla

sittenkin laulu

oikein

”The loser gets it all”?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

18.7.2017 / Hieno kesä

Säätiedotukset

satteesta

aina höpöttää,

ihmiset sajetutkia

tuijottellee,

mie ajelen kentälle

satoi tai paistoi.

🙂

Enkä ole

montaa kertaa

ees kastunut

tänä kesänä,

vaikka nyt

uusi bägikin

on vedenpitävää

sorttia,

turhaanko?

🙂

Shortsit jalassa,

pitkähihainen paita päällä

väyliä

läpi illassa tiistain

kahlaan,

kuivempana

kuin koskaan,

hieno kesä!

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

17.7.2017 / Voisihan se pahemminkin olla, voisihan?

Maanantai,

väsyttää

niin pertanasti,

työt outtamassa,

viikko alakamassa,

ikävä rinnassa

rouhimassa,

ääntäsi tässä

taas kerran

kaipaamassa,

voisihan se pahemminkin

elämässä olla,

voisihan?

🙂

Kuuntele tämä

ja

aattele

Meijän rakkautta:

https://www.youtube.com/watch?v=kVXEmF7v_5Q

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

16.7.2017 / Et ees Sie…

Sunnuntai,

ei minnekkään

mittään kiirettä,

ei puhelinkaan soi,

eikä kukkaan soittele.

🙂

Kuuntelen

hilijaisuutta,

katson taivaalle,

missä

sinen ja auringon

lomassa

pilivet

kulkevat hilijalleen

kohti länteä.

🙂

Mitähän tuokin

pilivi tarkoittaa,

mietin,

ihan kuin se

muistuttaisi

jottain.

🙂

Varmaankin

se muistuttaa

kesäpäivästä,

jolloin

se vilkuttaa

ohi mennessään

miulle

ja

toivottaa

hyvvää sunnuntaita,

kun

muutenhan

ei sitä kukkaan muu

taija tehhäkkään,

et ees Sie…

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

15.7.2017 / Istaha hetkeksi

Kesälauantai,

iltaa kohti

ilimakin lämpenee,

kun

tuuli tyyntynee.

🙂

Sinnuu aattelen,

tiiät, tunnet sen,

on se merkki

Meijän rakkauven.

🙂

Kuumottaako

niskaasi,

korviakin,

Olet haaveistani,

kallein,

aartehin.

🙂

Hetkeksi

pysähdy,

istaha Siekin,

silloin hetki tää,

mukaan

viekin.

🙂

Matkataan

jonnekkin

kauas pois,

missä

onnellinen, rakastunut

olla jo vois.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

14.7.2017 / Entäs Sie?

Perjantaipäivä,

heinäkuun puoliväliä

mennään,

sääkin lämpenee,

tunnen sen.

🙂

Kesäillasta nautin,

kentällä kävellen,

vihreyttä ympärilläni

ihhailen.

🙂

On se niin kaunista,

puhdastakin,

kesäilta

kauneimmillaan.

🙂

Hilijaista,

kiire viikon

hiljennyt,

laulavat linnutkin

nukkumassa lie,

entäs Sie?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

13.7.2017 / Sitä tiiä en

Vielä matkaa,

elämässä

jäljellä,

toivotaan,

uskotaan

niin,

noihin

haaveisiin,

unelmiin.

🙂

Vastaan

joku kaunis päivä

kuljetko,

syliisi minut

sitten

suljetko,

sitä

vielä

tiiä en,

mutta

aina olen silti

optimistinen.

🙂

Hallaa minnuu

sitten

griinillä

vihreellä,

kastele kasvoni

tuolla

puhtoisella

järviveellä.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂

12.7.2017 / Herräilyä

Vesisaje,

märkä tie,

päivä

Outokummussa

takana,

kotia kohti ajelen,

Sinnuu tässä matkalla

aattelen.

🙂

Nautitko kesästä,

jokohan lommaasi

Keski-Suomessa

viettelet,

satteita juuri nyt

pitelet?

🙂

Kysymyksiä,

kysymyksien perrään,

jokohan minä tästä hetkestä

tähänkin päivään herrään?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI!

🙂