Archives for helmikuu 2014

13.1.2014 / Kainalossa

 

Kainalossa,

lämpimässä,

kohta uuteen

aamuun herräämässä.

🙂

Pakkanen ulukona

paukkuu,

Tessukin purevassa

tuulessa kylymissään

haukkuu.

🙂

Saispa Sinnuu

nyt ihanasti

lämmittää,

kainaloon sulukee,

silittää.

🙂

Niin mie

heti aamusta

tehhä halluisin,

ihanasti pussaisin.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI !

🙂

Rakas,

kirkkaan kuun

alla äsken astelin,

taivaan kirkkaita

tähtiä katselin.

🙂

Jokikin jo

valkoisen

peitteensä sai,

onhan se

jo aikakin,

totta kai.

🙂

Pinta valkoinen

tähtien lailla

ihanasti kimalsi,

jäätkin välillä

sillan alla äänteli.

🙂

Oisitpa

ollut kanssani

jakamassa hetket nää,

ei ollut ennään

ees yhtään pimeää.

🙂

Nyt peitto

kohta miut

peittelee,

silmät siniset

unia uusia katselee.

🙂

Hyvän mielen

naurullasi miulle

taas tännään toit,

hetken pienen,

kun kanssani soit.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI !

 🙂

12.1.2014 / Lumisyvän

Lumisyvän,

piirrettynä jäähän,

tulleehan se talavi,

tännekin päähän.

🙂

 Syvämen

siihen piirsin,

rakkauttani

lummeen

puhtaaseen siirsin.

🙂

Nimesi vielä

sisälle syvämen

kirjoitan,

ai lav juukin

siihen raapustan.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI !

🙂

Ilta jo pitkällä,

pakkanen kiristyy,

yökin ilmestyy.

🙂

Valoja kaupungin

hetken kattelen,

syväntä valkoista

samalla ihhailen.

🙂

Rakkauvestamme

se ulkona

illassa muistuttaa,

kauniin valkoisena

loistaa.

🙂

Nyt nukkumaan,

huomista outtamaan.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI !

 🙂

11.1.2014 / Sielläkö Sie ootkin ?

Rakas,

sielläkö

Sie ootkin ?

🙂

Taisin lentää

jo ohitsesi.

🙂

Ei taho nähhä,

kun rillitkin jäi

kottiin.

🙂

Kattos taivaalle,

tarkasti,

täällä mie

pilivien seassa

lentelen ylläsi.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI !

🙂

Rakas,

tuuhan tänne,

niin mie

rutistan ja

hallaan Sinnuu

piiiitkäääään.

🙂

OOT RAKKAIN !

🙂

Rakas,

ihanaa lauantaipäivää

Siulle sinne kauas.

🙂

Lämmin hallaus,

suukko, toinenkin,

niillä tämän päivän

sitten jaksankin.

🙂

OOT RAKAS JA TÄRKEE !

🙂

10.1.2014 / Pienet rokkenrollit

Rakkaani,

miten olis

pienet rokkenrollit

näin pakkasperjantaina.

🙂

Mie vien,

Sie vikiset.

🙂

Täällä mie

heti aamusta

oon virkeenä

kuin peipponen.

🙂

Mistä lie johtunee,

vanahuus ei tuu

kello kaulassa,

vaan kellot soijessa.

🙂

Jospa tännään

sais kuulla,

niin ei tulisi

kamalan pitkä

tuosta viikonlopustakkaan.

🙂

Nämä sivutkin takkuilee

aina välillä,

niin ei pääse ees kirjoitteleen.

🙂

Mutta nyt nautitaaan

perjantaiaamun

rokkenrollista.

🙂

MIE RAKASTAN SINNUU MARI !

🙂

Rakas,

hymmyile ja rokkaa !

🙂

Niin miekin täällä teen,

tai ainakin hymmyilen.

🙂

OOT RAKKAIN !

🙂

Rakas,

nyt loppu

rokkenrollit

tältä illalta.

🙂

Saa nähhä

saako sammutettua

tämän konneen.

🙂

OOT AJATUKSISSAIN !

🙂

Kauniita unia Rakkaani !

🙂

Nuku hyvin !

🙂

9.1.2014 / Söde ja lutunen

Rakkaani,

mie kuulun

siihen joukkoon,

jonka mielestä

Sie oot

molempia.

🙂

On se

vaan niin ihana

herätä uuteen

aamuun hymyssä suin.

🙂

Täällä mie hymmyilen

kuin Naantalin aurinko,

vaikkei aurinkoa oo näkynyt

pitkiin pitkiin aikoihin.

🙂

Tärkeintä on se,

että Sie oot olemassa,

auringosta viis.

🙂

Jos Sie nyt oisit

täällä miun kanssani,

niin pusuttelisin

Siuta niin paljon,

että siinä tulis

7 vuojen kiintiö

hetkessä täyteen.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI !

🙂

8.1.2014 / Ison halin kera

Rakas,

halitaan,

nauretaan,

ollaan nyt

tässä vaan,

kahestaan.

🙂

Meillä on

toisemme,

yhteiset hetkemme,

rakkautemme.

🙂

Iloitaan

päivästä

uuvesta tästä,

elämästä.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI !

🙂

 Vanha puu,

täynnä syvämiä,

täynnä rakkautta.

🙂

Niin miekin oon.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI !

🙂

7.1.2014 / Kynnäilijä

Rakas,

tässä mie

kynnäilen,

sanojani

sivuillesi

kirjoittelen.

🙂

Aamukin

hetki hetkeltä

valakenee,

pimmeys pakenee.

🙂

Pitkät pyhät

takana päin,

huominen

edessäin.

🙂

Ota kynäni

käestäni tää,

kirjoita jottain,

koskien,

elämää.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI !

🙂

Rakas,

liekki kynttilän

valon iltaan antaa,

yöhön asti

se kantaa.

🙂

Rakkauvenhymy

huulillain

Siulle kirjoitan,

olen onnessain.

🙂

Hetkemme

pieni, ihanakin niin,

sai hymyn pallaamaan

suunpieliin.

🙂

Koko yön

huuleni hymmyilee,

silimät samalla

 ihania unia

Siusta kattelee.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI !

🙂

6.1.2014 / Hyvvää Loppiaista !

Rakas,

sivutkin taas

ryppyilee,

täällä oma kultasi

tuskailee.

🙂

Loppiaista

vietetään,

toisiamme

mietitään.

🙂

Tänne asti

tunnen sen,

Siun rakkauven.

🙂

Sulje hetkesi

ihanat silimäsi,

unelmoi, haaveile

kanssani,

tunne kosketukseni.

🙂

Varjon alla

kuljetaan,

tuulen henkäys

tunnetaan.

🙂

Pisarat varjoon

ihanasti ropisee,

maa jalkojen

alla kopisee.

🙂

Hetki näin,

vierekkäin,

toisistamme

haaveillaan,

eikös vaan.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI !

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ JA KAUNIITA UNIA RAKKAANI !

🙂

5.1.2014 / Kuuntele Rakkain !

Kuuntele Rakkain,

ääntä rakkauven,

täyttää soinnut sen,

miun syvämen.

🙂

Ihana tunne,

olla täynnä

Siun rakkauttasi,

lämpöäsi.

🙂

Laita kätesi

syvämesi päälle,

tunnet soinnut nuo,

ne rakkautta

tähän sunnuntaihin tuo.

🙂

Kuulet samalla

korvissasi sanoja

rakkauven,

tunnet käessäsi hellän

puristuksen.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI !

🙂

Istu vierellein,

matkaa kanssani

pimenevään yöhön.

🙂

Ole vierelläin

koko yö,

ettei tämä

pimmeys minnuu syö.

🙂

Herätään

yhessä uuteen

aamuun,

tunnetaan

aamukahvin tuoksu.

🙂

Pyyhitään unihiekat

toistemme silimistä,

nautitaan, rakkauvesta.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI !

🙂

4.1.2014 / Lähetkö mukkaan ?

Rakkaani,

hypätään päivään

tähän uuteen,

hypätään yhessä

tulevaisuuteen.

🙂

Annetaan tuulen

Meitä vaan viijä,

suuntaa ei kukkaan

varmaan tiijä.

🙂

Lennetään

lailla noiden

iloisten lintujen,

lennetään

lailla noiden

valkoisten pilvien.

🙂

Levähettään

iltaisin sakaralla

tähtien,

lähetkö mukkaan

jo nyt aamusta

lähtien ?

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI !

🙂

 Rakas,

syvämiä tääl

jakelen,

Siulle niitä

lähettelen.

🙂

Unessasi

ne kohta näät,

kääntää ne

kaikkien päät.

🙂

Silimäkin

jo luppasee,

mukavasti ramasee.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI !

🙂

3.1.2014 / Kimppu iloa

Rakkain,

viikonloppu lähestyy,

ikävän köysi

kaulalla kiristyy.

🙂

Minne tuon

ikävän heittäisin,

että pitkän

viikonlopun jaksaisin.

🙂

Kun ei kuullakaan saa,

sekin masentaa.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI !

🙂

Rakas,

ilta jo pitkällä

yötä kohti matkaa,

unikin silimiin

hiipii hilijalleen,

painaen luomet

hellästi kiinni.

🙂

Iltarukkouksen

rukkoilen,

Sinnuu sen jälkeen

viel aattelen,

unneen Siut

saattelen.

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI !

🙂

2.1.2014 / Kovvaa vauhtia etteenpäin

Rakas,

näin sitä

palattiin arkeen.

🙂

Uutta vuotta 2014

mennään näin

jo kovvaa vauhtia

etteenpäin,

hymyssä suin,

hymy silimissäin.

🙂

Ihanaa on se,

että Sie oot siellä

kaukana olemassa,

minnuu rakastamassa.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI !

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI !

🙂

NUKU HYVIN !

🙂

1.1.2014 / Uuven vuojen alakaessa

Rakas,

näin uusi vuosi

aloitettu hymyssäsuin,

uuvet sivusi

saavat ensimmäisen sivun.

🙂

Ihana kirjoitella

vuojen ensimmäisenä

rakkauven sanoja

suoraan syvämestäni.

🙂

RAKASTAN SINNUU MARI !

🙂

 Katto mua

sinisiin silimiin,

hymmyile Siekin

silimilläsi.

🙂

Kato koko ilta,

koko seuraava yö,

kunnes aamulla

kutsuu taas työ.

🙂

OOT RAKKAIN !

🙂

HYVVÄÄ YÖTÄ RAKKAANI !

🙂